Reema

Muutama muukin oli keksinyt lähteä torstai-iltana Kaivo­puis­toon katso­maan ilotu­lit­ta­misen SM-kisoja. Ratikat ja rannat olivat pakissa teinejä, joiden ördää­minen ja mete­löinti peitti juonnon kuulu­mat­to­miin, mutta synnytti myös miel­lyt­tävän tietoi­suuden omasta kypsästä iästä ja arvok­kuu­desta, hehehe. Tulin paikalle puoli tuntia myöhässä ja missasin kuulemma parhaat palat, mutta jotenkin ilotu­lit­telu tuntui ja näytti laimealta satei­sessa hämä­rässä, kun sitä on tottunut katse­le­maan pakka­sessa ja kaamok­sessa.

Sunnun­taina pidet­tiin Meri­tul­lissa syksyn ensim­mäiset Domi­nanten treenit. Niiden alussa minut valtasi onnel­li­suus­koh­taus, jonka veroisen sain viimeksi pari päivää ennen Hiiden­maan-matkaa (silloin keskellä kaupunkia, ilman mitään ilmeistä syytä). Laula­minen oli helpompaa kuin muis­tin­kaan, vaikka help­poja olivat kappa­leetkin: Partio­laisten marssi ja muutama muu Sibe­liuksen aamu­pieru on tarkoitus lähteä äänit­tä­mään Lahteen lauan­taina, mistä syystä niitä hinkat­tiin myös eili­sissä tree­neissä Tuas-talolla.

Olivat, rontit, lait­ta­neet Stadiu­milla kaikki muut Brooksin lenk­ka­rinsa alen­nus­myyn­tiin paitsi ne, joita himoitsin. 109 euron hinta­lappu Beas­tien kyljessä sai minut jo kaiva­maan Love­gunit nafta­lii­nista, mutta niihin totut­telu olisi sittenkin vaatinut enemmän aikaa kuin SM-kisoihin on. Vanhojen Beas­tieni pikku­hiljaa hajo­tessa tree­ni­aa­mui­hinsa jotain oli kuitenkin tehtävä, joten päätin satsata sata euroa ja säästyä uuden tuntuman opet­te­le­mi­selta. Verk­ko­footbag on väli­neur­heilua, ja väli­neet ovat tässä.

Sähkö­pos­ti­luu­kusta kolahti aamulla kaksi viestiä, joista toinen oli mainos eBayltä — meninkin paljas­ta­maan niille osoit­teeni — ja toinenkin otsikon perus­teella selvää roska­postia: Great info and one addi­tion, lähet­tä­jänä tekaistun kuuloinen Wilfred Hildonen. Avasin viestin ja se näyt­tikin perin­tei­seltä nige­ria­lai­selta kerjuu­kir­jeeltä, tai oikeas­taan sen pohjois­mai­selta versiolta:

Hello,

I am a Norwe­gian with Finnish roots (actually a Finnish citizen now as I did live in Helsinki for 8 years before moving on to Portugal - but didn't learn too much Finnish, alas, as I worked and lived with Finnish-Swedes) and I am finding out of my ances­tors and have traced them back to Suvanto near Sodan­kylä.

Vasta tässä vaiheessa havah­duin huomaa­maan, ettei kyse ollut­kaan roska­pos­tista. Wilfred Hildosen suoma­laiset esi-isät olivat Suvannon Hiltusia, joita hän oli sattunut löytä­mään myös omasta, GenCircle­siin kauan sitten jättä­mäs­täni tieto­kan­nasta. Onneksi olin jättänyt sinne myös validin sähkö­pos­tio­soit­teen, sillä Hiltus-Wilfre­dillä oli antaa täyden­nystä suku­puu­huni:

It is Gustava Mathlin b. 30 Oct 1788 in Sodan­kylä, by Sven Mathelin and Magda­lena Kranck. You have her as married to one Johan Henrik Ekedahl in 1819. I have her as Gustava Senin­tytär Matlein and before she married Ekedahl, she was married to Matti Danie­lin­poika Hiltunen aka Matts Danielsson Hildunen. They married 30 March 1813 and Matti died 28 Oct. 1817. They had two children, Greta Magda­lena Matin­tytär Hiltunen, b. 21.01.1814, and Johan Daniel Matin­poika Hiltunen, b. 18.06.1816.

Gustavan ensim­mäi­sestä avio­lii­tosta Matti Hiltusen kanssa tiesinkin, mutta lapset olivat minulle uutta. Harmi vain ettei kumpi­kaan heistä ollut suora­nainen esivan­hem­pani, ja noin suku­polven mittainen kuilu Hiltusten esipol­vi­kaa­vios­sani jäi edel­leen auki.

Kymmenen vuotta sitten luok­ka­sor­muk­siin kaiver­rettu Pyhä 2004 tuntui silloin paljon kaukai­sem­malta tule­vai­suu­delta kuin ala-asteen kuudes luokka tuntuu nyt mennei­syy­deltä. Viikon­lop­puna kokoon­nuimme senai­kaisten luok­ka­lais­teni kanssa mökille Pyhä­ko­raan päivit­tä­mään tietoja toisis­tamme ja muis­te­le­maan menneitä. SmartZoomin olin kame­rasta unoh­tanut pois päältä, miksi osa kuvista on taval­lista tuhnui­sempia.

Takana muutama elämäni onnel­li­sim­mista päivistä. Usko­ma­tonta, että siitä on kohta viikko kun lähdin, unohdin passini kerran ja melkein myöhäs­tyin lautasta, jolla olimme Audite-poru­kalla aloit­ta­massa matkaa Hiiden­maalle. Sekin on usko­ma­tonta, että kun Tallinna oli sinne saapues­samme tulvan vallassa ja Helsin­gissä palat­tuamme kaato­sade, Hiiden­maalla, Kalanan pienessä kylässä, paistoi kaik­kina päivinä aurinko.