Kategoria: unet

Olen pääs­syt jon­kun sii­vel­lä it­seä­ni pal­jon nuo­rem­pien si­bis­läis­ten bi­lei­siin. Po­ru­kas­sa on lä­hin­nä mie­hiä, ja ju­tut pyö­ri­vät sen ym­pä­ril­lä, kuka ha­luai­si pääs­tä ke­nen­kin lau­la­jat­ta­ren kans­sa sän­kyyn. Joku re­tos­te­lee pääs­seen­sä­kin, eikä hän­tä us­ko­ta. Kon­sen­sus tun­tuu val­lit­se­van Han­na Ran­ta­lan ja He­le­na Jun­tusen kuu­muu­des­ta. Vä­lis­sä im­pro­vi­soi­daan, ja mi­nut­kin kel­puu­te­taan mu­kaan kuusi­kä­ti­sen pia­no­nu­me­ron vä­li­ää­nik­si (kun­nioi­tuk­ses­ta van­huut­ta­ni, ei tai­to­ja­ni koh­taan). Rä­pel­län osuu­te­ni, mut­ta sil­lä ei ole huip­pu­lah­jak­kaas­sa seu­ras­sa väliä.

Eh­din esi­tyk­sen pää­tyt­tyä en­sim­mäi­se­nä juh­la­pai­kan vie­rei­seen kii­na­lai­seen ra­vin­to­laan. En­nen kuin voin ot­taa ruo­kaa, mi­nun on löy­det­tä­vä paik­ka, jos­sa voin kä­sil­lä­ni seis­ten tyh­jen­tää pos­kion­te­lo­ni. Et­si­mi­seen tuh­rau­tuu ai­kaa, ra­vin­to­la al­kaa täyt­tyä, ja lo­pul­ta tyy­dyn mel­ko epä­siis­tin ves­san lat­ti­aan. Pai­no­voi­ma te­kee teh­tä­vän­sä ja li­maa ir­to­aa niin pal­jon, että jou­dun ka­ko­maan, kun nousen taas ja­loil­le­ni. Kaik­ki is­tu­ma­pai­kat ovat sil­lä ai­kaa men­neet, ja sei­so­vas­sa pöy­däs­sä on enää rii­siä ja salaattia.