Valas lasimaljassa

Luin kirjan! Maria Kata­ja­vuoren Valas lasi­mal­jassa oli puoleen­vä­liinsä asti niin aivo­ja­hi­ve­levän hyvä, että halusin naimi­siin kirjot­tajan kans. Virhee­töntä, tiivistä, älykästä, yhtä aikaa kaunista ja ronskia kieltä. Tärkiä aihe, ja johtoa­jatus niin hyvin perus­teltu ja kirkas, että tuli se semmonen ”just näinhän olen aina iteki ajatellu” -olo. (Vaikken oikiasti olekaan, sitä vain heti haluaa usko­tella kuulu­vansa samaan jengiin uuen idolinsa kans.)

Kirjan alku­puo­lisko esit­teli ongelman, loppu­puoli kirjot­tajan ehotuksia sen ratka­se­mi­seksi. Tuohon taite­koh­taan ihas­tuk­seni lopahti ku seinään, niin usko­mat­toman utoop­pisia ratkasut oli. Vaikken ees ole kovin kyyninen ihminen, tuntu että nuo ideat ostaak­seni minun pitäs olla ainaki 25 vuotta naii­vimpi.

Mari Palo

Mari Palo on niiiiiiiin ihana! Näitä tienoita ei yhtä tasokas musiikki­tarjonta monesti tavo­ta­kaan ku viime lauan­taina Sodan­kylän kirkon melkein täyen salin. Mahtavaa, että on Lapin kama­rior­kes­teri ja sen ansiosta maan paras, kaunein ja symp­piksin sopraano yhtäkkiä naapu­ri­kun­nassa visii­tillä. (Ja keväällä joku Olli Mustonen, nuin vain!)

Tippui myyrä

Niin karais­tunu maalla-asuja en ole vielä, ettei muhjaan­tu­neien, laji­to­ve­riensa osit­tain syömien myyrien irrot­telu hiiren­lis­kuista vistot­tais joka kerta. Vajassa meillä on onneksi tehok­kaampi ja help­po­hoi­to­sempi, ns. jatku­va­läm­mit­teinen malli: iso saavi, jonka liukasta seinää ei myyrän koivilla pääse ylös. Laskin eilen kymmenen raatoa sen pohjalta. Viiminen buffet­pöytä yhen­nel­le­toista nälkä­selle.

Networkable combo alarms

We live in an old wooden house with two floors and three fireplaces in each floor. Some rooms have smoke alarms, some also have carbon monoxide (CO) alarms. Some rooms have alarms but no fireplaces, some have fireplaces but no alarms. All our alarms are stan­da­lone devices running on 9V alka­line batte­ries.

I’ve been thin­king about moder­nizing the setup for a long time, but last weekend I finally got into inves­ti­ga­ting the options and even placing an order — which, on Monday morning, was cancelled by the vendor. (”We are sorry to inform you that [X-Sense model] XP01-W only has American stan­dard and not Euro­pean stan­dard.”)

There weren’t any details in the email about which ”Euro­pean stan­dard” the device I had ordered six of was missing, but it wasn’t missing any of the features I’m after: mini­ma­listic design with a big button for muting and no LCD displays, 10-year (lithium) battery life, and connec­ti­vity to other alarms through custo­mizable networks — I want only one paired device in another floor to co-respond to a detec­tion, not a deafe­ning sextett to sound off.

After some digging I found First Alert and Kidde offe­ring devices similar in func­tion (networ­kable combi­na­tion alarms, that is) but uglier. But just like X-Sense, they only ship within the US, and not even to all states. It would be mildly inte­res­ting to know what the presu­mably compliance-related issue behind that limi­ta­tion is.

The only two brands left to choose between were Google and Xindum. The choice was fairly easy, given I didn’t want devices that speak (or expect me to), devices that rely on Wi-Fi, nor devices that cost over €120 each. Let’s see whether the obscure Chinese brand even exists when the time comes to replace the first of the six alarms I ordered, but then again, I know way more products discon­ti­nued by Google than by Xindum.

Kiertävän Duplo-taulu

Talvella 1986–1987 opet­telin kirjot­ta­maan Pelko­sen­niemen päivä­kodin kella­rissa. Muis­tossa, joka on yks varha­sim­piani, on käytävän alku­pään seinällä taulu ja sen eessä iso laari kirjain­pa­li­koita, joita voi kiin­nittää tauluun. Sanoja saa tietenki tehtyä vaakaan tai pystyyn niin ku risti­koissa, ja olen tohkeis­sani kirjainten ja niien yhis­tel­mien ehty­mät­tö­mältä tuntu­vasta määrästä. En muista kenen­kään muun ikinä leik­ki­neen taululla, enkä muista päivä­ko­dista mitään muuta lelua.

Nyt Pelko­sen­nie­mellä on uus päivä­koti, ja vanhan kaikkia neljää kerrosta tyhjen­ne­tään tava­rasta — toivon mukaan sanee­rauksen eikä purka­misen eeltä. Eilen oli kirp­pari, josta V. kävi aamulla osta­massa kasan kirjoja ja aikaa kestä­neitä leluja ja varaa­massa lipaston, jota ei jaksanu kantaa. Minun piti käyä ilta­päi­vällä vain voimai­le­massa se kyytiin, mutta kulu­tus­hys­teria iski ku vaikka mitä ihmettä oliki vielä jäljellä (ml. sokeien domino) ja hinta omava­lin­tainen.

Tein jo lähtöä, ku silmiin osu seka­laisten lelujen hyllyssä muovi­laa­ti­kol­linen kirjain­pa­li­koita. Tunnistin ne saman tien ja täysin varmasti samoiksi, joista olin koonnu sanoja viimeksi 36 vuotta sitte! Kysyin onkohan tauluki ehkä tallessa, ja neuvoivat etti­mään sieltä, missä olin sen viimeksi nähny. En ollu tajun­nu­kaan että kella­riki oli myyn­ti­tilaa, ja pali­koien avaama memory lane johti kohta em. käytävän alku­päähän, jonka hajuki oli, hele­katti vie, tallessa tuola korvien­vä­li­sessä mönjässä.

Taulua ei ollu siinä missä sen olin 1987 nähny. Kiersin kaikki huoneet ja aloin jo luopua, varsinki ku en ees muis­tanu minkä väristä tai kokosta asiaa etin. Vaan enköhän viimisen sopen ylähyl­lyltä, muun tavaran alta, äkänny kapeina viiruina nuo kuvassa näkyvät kaks punasta levyä. Ne on se taulu: neljä Duplo-alustaa leikat­tuna ja liimat­tuna kahelle jäykälle levylle, kulmissa reiät järeille ruuveille. (Levyt on painavat ja kella­rissa rapatut seinät.)

”Minäpä teen isi ristikon”, sano poika <3

Blond-haired boy wearing home-made Norwegian sweater sits on wooden floor and plays with colorful Duplo blocks.

8. 1. 2023

Heräsin toissa yönä puoli kolmen maissa Mantan mais­ku­tuk­seen. Mones­ti­kihan se nukkues­saan mais­kuttaa, mutta vain lyhyen aikaa. Nyt se jatku ja jatku. Tökkäsin sitä pimiässä varpailla hereille, niin se nousi ylös ja oksensi.

Yleensä ku M. oksentaa, sillä on ollu työn alla sama hirvenluu liian kauan. Nyt ei. Yleensä sen oksennus on semmonen CD-levyn kokonen läiskä matolla. Nyt sitä oli junan hytin lattialla kaks naan­leivän kokosta tummaa läiskää ja sängyn alla kolmas, LP-levyn kokonen papa­na­lam­mikko.

Viime yönä vaihet­tiin V:n kans syöt­tö­vuoroa puoli viieltä. Joskus sen ja puoli kaheksan, ku pojan kans nous­tiin, välillä eteisen mattoon oli ilmes­tyny taas kolme länttiä. Aamulla tuli lisää eteisen sohvan­pääl­li­seen. Lumi­töitä puolil­ta­päivin tehes­säni löysin pihalta neljän eri oksen­nuksen keltaset jäljet.

Tämään ei ole enää annettu ku keitettyä riisiä ja kaura­puuron jämät. Jos neki tulee huomi­saa­muna vastaan, häätyy soittaa eläin­lää­kä­rille. Eteisen matto on saunassa kuivu­massa, veis­to­salin villa­maton rullasin varmuuen vuoksi syrjään.

7. 1. 2023

Soke­ri­herk­ku­lakko on pitäny jo viikon. Sen jälkeen ku olin ollu vuojen tipat­to­malla, ensim­mäinen kalja maistu viinalta. Liekö samasta ilmiöstä kyse siinä, ku eilisen lounas­paikan sämpylä maistu ihan pullalta ja pork­ka­na­so­se­keitto siira­pilta. Ja siinä että ruoka­kau­poissa eilen ja tänään näytti, että joka hylly notkuu sokeria muodossa tai toisessa, ilmei­sessä tai kava­lassa. Tuntu samalla vapaut­ta­valta huomata kaks asiaa: ettei tehny yhtään mieli, ja miten paljon isomman osan tuot­teista voi nyt sivuuttaa (liha­ei­neien ja sihi­juo­mien lisäksi, joista en ennes­tä­ni­kään perusta, ja joita niitäki ruukaa olla pienis­säki kaupoissa hylly­met­ri­tol­kulla).

4. 1. 2023

Soke­ri­herk­ku­lakko on pitäny jo neljä päivää. Kelpo Janne! Tänään join kyllä ilta­teeksi melko huna­jaista huna­ja­vettä, mutten makian­hi­moon ku kurk­ku­voi­teeksi. (Ilman kurkkua ja voita.)

Kahvin­juontia en tänä uuna­vuona päät­täny vähentää ku aamu­ku­pil­lisen, josta meinas jouluna pinttyä tapa. Tänään repsahin juomaan toisenki ilta­päi­vä­mu­kil­lisen, mistä seuras, niin ku siitä aina seuraa, krapu­lainen heikotus parin tunnin päästä.

Lölpe­röi­ty­mään pääs­syttä yläk­roppaa aloin kans ohjel­moia vuojen alusta. Koska onhan 1. 1. ilmi­sel­västi parempi päivä alottaa elämän­muu­tokset ku joku satun­nainen muu! Ohjel­massa on etuno­ja­pun­ger­ruksia hundredpushups.comin neuvo­mina sarjoina, ylös­nouse­muksia renkailla (mummu­lassa) ja myöhemmin tangolla (kotona) sekä vatsa­li­has­liik­keitä, kestoin­hok­ke­jani.