Iiki Päppähäm

On maa­il­man ih­meel­li­sin­tä seu­ra­ta vie­res­tä ih­mi­sen, 2, pu­heen ke­hi­tys­tä. Mi­ten voi osa­ta jo sa­noa f:n (”häfh”) vaik­kei vie­lä t:tä (”[k]”)? Tai oman etu­ni­men­sä, jon­ka 5 kir­jai­mes­ta ei osaa nel­jää? Mi­ten voi muis­taa lausei­ta ajal­ta viik­ko­ja en­nen kuin oppi sa­no­maan mitään?

Minkä teet, tervaa

Uusi lem­pi­sa­nan­las­ku­ni: ”Min­kä teet, ter­vaa.” Ei käyt­tö­kel­poi­suu­ten­sa vaan sen puut­teen vuok­si. Mil­lai­nen ik­ku­na en­ti­sai­kaan! Mikä ryt­mi ja tii­viys! Kol­mel­la sa­nal­la kak­si lauset­ta, joi­den sal­vok­se­na jä­mäk­kä al­kusoin­tu. Tyk­kään täs­tä kielestä.

Ylpeä

Tu­li­pa täs­tä po­jas­ta sit­te iso­na mies tai nai­nen, L tai G, B tai T, Q tai muu, #yl­peä tu­len sii­tä ole­maan aina. Eikä tuo­ta sen ka­ve­rus­ta­kaan, po­ro­koi­rao­le­tet­tua, ole tar­vi­nu vii­me päi­vi­nä hä­ve­tä tien pääl­lä niin ku en­nen. Jo kol­men to­kon jäl­keen au­toil­le räy­hää­mi­nen hih­nas­sa näyt­tää unoh­tu­neen kokonaan.

Suhteelliset ääniharavat

Vä­ki­lu­kuun suh­teu­te­tut ää­ni­ha­ra­vat kun­nal­lis­vaa­leis­sa 2021, top 10:

nimi puo­lue kun­ta ää­niä osuus
Hen­rik Wickström RKP In­koo 748 14,1 %
Mark­ku Kankaanranta PPYL Pel­ko­sen­nie­mi 86 9,2 %
San­na Villman SDP Kan­non­kos­ki 101 7,6 %
An­ni­ka Saarikko Kesk Ori­pää 97 7,3 %
Mar­jo Merivirta Kesk Lu­han­ka 50 7,2 %
Miia Hä­mä­läi­nen Kok Per­tun­maa 117 7,1 %
Anna-Maja Hen­riks­son RKP Pie­tar­saa­ri 1 287 6,8 %
Hel­vi Hamari Vas Simo 194 6,6 %
Lil­li Karola AvoinS Sys­mä 235 6,5 %
Jani Jaak­ko­la PKYL Pel­ko­sen­nie­mi 60 6,4 %

Muistelma 14

Jo­nain toi­se­na ai­ka­na olin päi­vä­hoi­dos­sa Ee­val­la pu­nai­ses­sa puu­ta­los­sa. Sin­ne men­tiin aina epäin­hi­mil­li­sen ai­kai­sin, tus­kin pal­joa kuu­den jäl­keen. Joil­lain ker­roil­la en ol­lut vie­lä kun­nol­la he­rän­nyt­kään, ja sain men­nä jat­ka­maan unia.

Eeva oli noin mum­mi­ni ikäi­nen ja käyt­ti si­säl­lä­kin tum­men­ta­via la­se­ja. Tus­kin­pa tun­nis­tai­sin hän­tä vie­lä­kään il­man nii­tä. Toi­nen ta­va­ra­merk­ki oli­vat maa­il­man par­haat to­maat­ti­juus­to­näk­ki­lei­vät. Meil­lä ko­to­na ei syö­ty näk­kä­riä, ja sil­lä oli an­kean lei­vän mai­ne. Mum­mi­las­sa näk­kä­riä lio­tet­tiin il­ta­tees­sä, kun­nes se oli peh­me­ää, juus­to su­laa ja tee­ve­des­sä lil­li mar­ga­rii­ni­kuplia. Ee­val­la näk­kä­riä syö­tiin kuin re­hel­lis­tä leipää.

En muis­ta olin­ko hoi­to­pai­kan ai­nut alle kou­lui­käi­nen, vai mik­si päi­vät Ee­van ta­los­sa tun­tui­vat lo­put­to­man pit­kil­tä ja yk­si­näi­sil­tä. Van­hois­sa te­le­vi­siois­sa oli sem­moi­nen omi­nai­suus, että jos oh­jel­mas­sa oli tar­peek­si kau­an hil­jais­ta, al­koi kuu­lua vai­meas­ti pit­kä ja ki­meä piiiiiii. Nii­nä pit­ki­nä päi­vi­nä mi­nus­ta tun­tui, että pää­ni pääs­ti tuon äänen.

Muistelma 13

Olin päi­vä­hoi­dos­sa mo­nis­sa eri pai­kois­sa, joi­tain ai­ko­ja sa­man ri­vi­ta­lon Sir­pal­la. Ker­ran Sir­pa oli kaa­ta­mas­sa la­sii­ni mai­toa. Kun mai­toa oli mie­les­tä­ni tar­peek­si, siir­sin la­sin no­peas­ti si­vuun. Niin­hän ve­si­ha­nan al­ta­kin siir­re­tään. Mai­toa kaa­tui tie­tys­ti pöy­däl­le, ja Sir­pa läk­syt­ti mi­nua. En muis­ta sain­ko hän­tä ym­mär­tä­mään, et­ten ol­lut teh­nyt temp­pua il­keyt­tä­ni. Olin vain dai­ju sil­lä ta­val­la kuin lap­set ovat.

Toi­sen ker­ran väi­tin Sir­pal­le, että olin op­pi­nut sei­so­maan kä­sil­lä­ni. ”No näy­tä”, Sir­pa sa­noi. Nousin soh­val­ta olo­huo­neen ma­tol­le kä­sin­sei­son­taan ja jat­koin sa­maa vauh­tia tik­kusuo­ra­na se­läl­le­ni maa­han. Yri­tin it­keä, mut­ta pal­lea kramp­pa­si niin, et­ten saa­nut ilmaa.