Reema

He­rä­sin tois­sa yönä puo­li kol­men mais­sa Man­tan mais­ku­tuk­seen. Mo­nes­ti­ki­han se nuk­kues­saan mais­kut­taa, mut­ta vain ly­hyen ai­kaa. Nyt se jat­ku ja jat­ku. Tök­kä­sin sitä pi­miäs­sä var­pail­la he­reil­le, niin se nousi ylös ja oksensi.

Yleen­sä ku M. ok­sen­taa, sil­lä on ollu työn alla sama hir­ven­luu lii­an kau­an. Nyt ei. Yleen­sä sen ok­sen­nus on sem­mo­nen CD-le­vyn ko­ko­nen läis­kä ma­tol­la. Nyt sitä oli ju­nan hy­tin lat­tial­la kaks naan­lei­vän ko­kos­ta tum­maa läis­kää ja sän­gyn alla kol­mas, LP-le­vyn ko­ko­nen papanalammikko.

Vii­me yönä vai­het­tiin V:n kans syöt­tö­vuo­roa puo­li vii­el­tä. Jos­kus sen ja puo­li ka­hek­san, ku po­jan kans nous­tiin, vä­lil­lä etei­sen mat­toon oli il­mes­ty­ny taas kol­me länt­tiä. Aa­mul­la tuli li­sää etei­sen soh­van­pääl­li­seen. Lu­mi­töi­tä puo­lil­ta­päi­vin te­hes­sä­ni löy­sin pi­hal­ta nel­jän eri ok­sen­nuk­sen kel­ta­set jäljet.

Tä­mään ei ole enää an­net­tu ku kei­tet­tyä rii­siä ja kau­ra­puu­ron jä­mät. Jos neki tu­lee huo­mi­saa­mu­na vas­taan, hää­tyy soit­taa eläin­lää­kä­ril­le. Etei­sen mat­to on sau­nas­sa kui­vu­mas­sa, veis­to­sa­lin vil­la­ma­ton rul­la­sin var­muu­en vuok­si syrjään.

So­ke­ri­herk­ku­lak­ko on pi­tä­ny jo vii­kon. Sen jäl­keen ku olin ollu vuo­jen ti­pat­to­mal­la, en­sim­mäi­nen kal­ja mais­tu vii­nal­ta. Lie­kö sa­mas­ta il­miös­tä kyse sii­nä, ku ei­li­sen lou­nas­pai­kan säm­py­lä mais­tu ihan pul­lal­ta ja pork­ka­na­so­se­keit­to sii­ra­pil­ta. Ja sii­nä että ruo­ka­kau­pois­sa ei­len ja tä­nään näyt­ti, että joka hyl­ly not­kuu so­ke­ria muo­dos­sa tai toi­ses­sa, il­mei­ses­sä tai ka­va­las­sa. Tun­tu sa­mal­la va­paut­ta­val­ta huo­ma­ta kaks asi­aa: et­tei teh­ny yh­tään mie­li, ja mi­ten pal­jon isom­man osan tuot­teis­ta voi nyt si­vuut­taa (li­ha­ei­neien ja si­hi­juo­mien li­säk­si, jois­ta en en­nes­tä­ni­kään pe­rus­ta, ja joi­ta nii­tä­ki ruu­kaa olla pie­nis­sä­ki kau­pois­sa hyllymetritolkulla).

So­ke­ri­herk­ku­lak­ko on pi­tä­ny jo nel­jä päi­vää. Kel­po Jan­ne! Tä­nään join kyl­lä il­ta­teek­si mel­ko hu­na­jais­ta hu­na­ja­vet­tä, mut­ten ma­kian­hi­moon ku kurk­ku­voi­teek­si. (Il­man kurk­kua ja voita.)

Kah­vin­juon­tia en tänä uu­na­vuo­na päät­tä­ny vä­hen­tää ku aa­mu­ku­pil­li­sen, jos­ta mei­nas jou­lu­na pint­tyä tapa. Tä­nään rep­sa­hin juo­maan toi­sen­ki il­ta­päi­vä­mu­kil­li­sen, mis­tä seu­ras, niin ku sii­tä aina seu­raa, kra­pu­lai­nen hei­ko­tus pa­rin tun­nin päästä.

Löl­pe­röi­ty­mään pääs­syt­tä yläk­rop­paa aloin kans oh­jel­moia vuo­jen alus­ta. Kos­ka on­han 1. 1. il­mi­sel­väs­ti pa­rem­pi päi­vä alot­taa elä­män­muu­tok­set ku joku sa­tun­nai­nen muu! Oh­jel­mas­sa on etu­no­ja­pun­ger­ruk­sia hundredpushups.comin neu­vo­mi­na sar­joi­na, ylös­nouse­muk­sia ren­kail­la (mum­mu­las­sa) ja myö­hem­min tan­gol­la (ko­to­na) sekä vat­sa­li­has­liik­kei­tä, kestoinhokkejani.