Kategoria: sekalaiset

”Kaksi­kym­men­tä­kuusi­kir­jai­minen” on 29-kirjai­minen sana. Yhtä lähelle auto­lo­giaa pääs­tään, kun n on 29, 31 tai 32, mutta kolmea lähemmäs ei millään. (Paitsi fuskaa­malla: sanassa ”11-kirjai­minen” on yksi­toista kirjainta.)

Saatan taas, saatana, anastaa Asta­nasta tasan sata ananasta.

https://​www​.seli​nawa​mucii​.com/​i​n​s​i​g​h​t​s​/​p​r​i​c​e​s​/​k​a​z​a​k​h​s​t​a​n​/​p​i​n​e​a​p​ples/

mansikka-aika
helle-ennätys
mökki-ilta
mato-onki
naku-uinti
siite­pöly-yliherk­kyys
jää-ämpäri (šampan­jalle)
jäätelö-överit

lampaan­nah­ka­saap­paat (20)
helle­he­pe­neet (13)
riisi­vii­nidrinkki (17)
homo­por­noshow (13)
punkun­ku­lutus (13)
pysty­syn­nytys (13)
päähän­päl­käh­tävä (16)
pöllön­pönttö (12)

Pälkäh­tääkö päähäsi pitempiä tai yhtä pitkiä mutta parempia? Ilah­tuisin ehdo­tuk­sista.

Onkohan sanojen ”oon” ja ”ootan” suhde alun perin ollut sama kuin sanojen ”teen” ja ”teetän” on vieläkin? Ootta­mi­nenhan kuulostaa siltä, että laite­taan joku toinen olemaan (siis esim. paikal­laan sen aikaa kun itse tehdään). Onko voinut käydä kauan sitten Volgan taka­pen­killä sellainen semant­tinen napai­suus­käännös, että ”ootta­jasta” onkin tullut se, jota o(d)otetaan?

Olisipa Japani (ja japani) aikoi­naan jätetty suomen­ta­matta loppu-i:llä ja sen sijaan päätetty taivuttaa kuten hapan. Kansain­välisittäin meillä olisi nyt Suomi-Japan-seura jne., mutta yhtäkkiä umpi­härmään ”jappamalais­matkailijoita” puhu­massa “japanta”, joksi kään­tä­minen olisi “japat­ta­mista”. Olisi siinä Suomen Jappaman-suur­­lä­het­ti­läällä selit­te­le­mistä!