Valas lasimaljassa

Luin kirjan! Maria Kata­ja­vuoren Valas lasi­mal­jassa oli puoleen­vä­liinsä asti niin aivo­ja­hi­ve­levän hyvä, että halusin naimi­siin kirjot­tajan kans. Virhee­töntä, tiivistä, älykästä, yhtä aikaa kaunista ja ronskia kieltä. Tärkiä aihe, ja johtoa­jatus niin hyvin perus­teltu ja kirkas, että tuli se semmonen ”just näinhän olen aina iteki ajatellu” -olo. (Vaikken oikiasti olekaan, sitä vain heti haluaa usko­tella kuulu­vansa samaan jengiin uuen idolinsa kans.)

Kirjan alku­puo­lisko esit­teli ongelman, loppu­puoli kirjot­tajan ehotuksia sen ratka­se­mi­seksi. Tuohon taite­koh­taan ihas­tuk­seni lopahti ku seinään, niin usko­mat­toman utoop­pisia ratkasut oli. Vaikken ees ole kovin kyyninen ihminen, tuntu että nuo ideat ostaak­seni minun pitäs olla ainaki 25 vuotta naii­vimpi.

Mari Palo

Mari Palo on niiiiiiiin ihana! Näitä tienoita ei yhtä tasokas musiikki­tarjonta monesti tavo­ta­kaan ku viime lauan­taina Sodan­kylän kirkon melkein täyen salin. Mahtavaa, että on Lapin kama­rior­kes­teri ja sen ansiosta maan paras, kaunein ja symp­piksin sopraano yhtäkkiä naapu­ri­kun­nassa visii­tillä. (Ja keväällä joku Olli Mustonen, nuin vain!)