7. 1. 2023

Soke­ri­herk­ku­lakko on pitäny jo viikon. Sen jälkeen ku olin ollu vuojen tipat­to­malla, ensim­mäinen kalja maistu viinalta. Liekö samasta ilmiöstä kyse siinä, ku eilisen lounas­paikan sämpylä maistu ihan pullalta ja pork­ka­na­so­se­keitto siira­pilta. Ja siinä että ruoka­kau­poissa eilen ja tänään näytti, että joka hylly notkuu sokeria muodossa tai toisessa, ilmei­sessä tai kava­lassa. Tuntu samalla vapaut­ta­valta huomata kaks asiaa: ettei tehny yhtään mieli, ja miten paljon isomman osan tuot­teista voi nyt sivuuttaa (liha­ei­neien ja sihi­juo­mien lisäksi, joista en ennes­tä­ni­kään perusta, ja joita niitäki ruukaa olla pienis­säki kaupoissa hylly­met­ri­tol­kulla).

4. 1. 2023

Soke­ri­herk­ku­lakko on pitäny jo neljä päivää. Kelpo Janne! Tänään join kyllä ilta­teeksi melko huna­jaista huna­ja­vettä, mutten makian­hi­moon ku kurk­ku­voi­teeksi. (Ilman kurkkua ja voita.)

Kahvin­juontia en tänä uuna­vuona päät­täny vähentää ku aamu­ku­pil­lisen, josta meinas jouluna pinttyä tapa. Tänään repsahin juomaan toisenki ilta­päi­vä­mu­kil­lisen, mistä seuras, niin ku siitä aina seuraa, krapu­lainen heikotus parin tunnin päästä.

Lölpe­röi­ty­mään pääs­syttä yläk­roppaa aloin kans ohjel­moia vuojen alusta. Koska onhan 1. 1. ilmi­sel­västi parempi päivä alottaa elämän­muu­tokset ku joku satun­nainen muu! Ohjel­massa on etuno­ja­pun­ger­ruksia hundredpushups.comin neuvo­mina sarjoina, ylös­nouse­muksia renkailla (mummu­lassa) ja myöhemmin tangolla (kotona) sekä vatsa­li­has­liik­keitä, kestoin­hok­ke­jani.

Muistelma 14

Jonain toisena aikana olin päivä­hoi­dossa Eevalla punai­sessa puuta­lossa. Sinne mentiin aina epäin­hi­mil­lisen aikaisin, tuskin paljoa kuuden jälkeen. Joil­lain kerroilla en ollut vielä kunnolla herän­nyt­kään, ja sain mennä jatka­maan unia.

Eeva oli noin mummini ikäinen ja käytti sisäl­läkin tummen­tavia laseja. Tuskinpa tunnis­taisin häntä vielä­kään ilman niitä. Toinen tava­ra­merkki olivat maailman parhaat tomaat­ti­juus­to­näk­ki­leivät. Meillä kotona ei syöty näkkäriä, ja sillä oli ankean leivän maine. Mummi­lassa näkkäriä liotet­tiin ilta­teessä, kunnes se oli pehmeää, juusto sulaa ja teeve­dessä lilli marga­rii­ni­kuplia. Eevalla näkkäriä syötiin kuin rehel­listä leipää.

En muista olinko hoito­paikan ainut alle koului­käinen, vai miksi päivät Eevan talossa tuntuivat loput­toman pitkiltä ja yksi­näi­siltä. Vanhoissa tele­vi­sioissa oli semmoinen ominai­suus, että jos ohjel­massa oli tarpeeksi kauan hiljaista, alkoi kuulua vaimeasti pitkä ja kimeä piiiiiii. Niinä pitkinä päivinä minusta tuntui, että pääni päästi tuon äänen.

Muistelma 13

Olin päivä­hoi­dossa monissa eri paikoissa, joitain aikoja saman rivi­talon Sirpalla. Kerran Sirpa oli kaata­massa lasiini maitoa. Kun maitoa oli mieles­täni tarpeeksi, siirsin lasin nopeasti sivuun. Niinhän vesi­hanan altakin siir­re­tään. Maitoa kaatui tietysti pöydälle, ja Sirpa läksytti minua. En muista sainko häntä ymmär­tä­mään, etten ollut tehnyt temppua ilkeyt­täni. Olin vain daiju sillä tavalla kuin lapset ovat.

Toisen kerran väitin Sirpalle, että olin oppinut seiso­maan käsil­läni. ”No näytä”, Sirpa sanoi. Nousin sohvalta olohuo­neen matolle käsin­sei­son­taan ja jatkoin samaa vauhtia tikkusuo­rana seläl­leni maahan. Yritin itkeä, mutta pallea kramp­pasi niin, etten saanut ilmaa.

Muistelma 12

Aloitin pianon­soiton opinnot neljän kunnan yhtei­sessä musiik­kio­pis­tossa 11-vuoti­aana syksyllä 1993. Ensim­mäinen opet­ta­jani oli Puolasta muut­tanut Irena K., jolla oli vahvat silmä­lasit ja vain pelot­tavia ilmeitä. Tunnit pidet­tiin kirkon­kylän ala-asteen alakerran luokassa, jossa oli musta pysty­piano. Sormieni piti olla kuin kissan tassut, mutta en tiennyt mitä se tarkoittaa, koska meillä ei ollut koskaan ollut kissaa.

En enää muista, olinko Irenan oppilas yhden vuoden vai kaksi. Opet­tajan vaih­tu­mi­sesta sain kuulla rehto­rilta vasta vähän ennen seuraavan luku­kauden alkua, ja sen muistan, että tunsin tulleeni pete­tyksi. Irena oli moti­voinut minut harjoit­te­le­maan koko kesän ahke­rasti lupaa­malla, että saisin syksyllä ohjel­mis­tooni viimein ihan oikeita, aikuisten kappa­leita: jonkin Chopinin noktur­neista ja Mozartin sonaatin. Irenaa varten olin pitänyt harjoi­tus­päi­vä­kir­jaakin, ja nyt en yhtäkkiä tiennyt, kenelle sitä näyt­täisin. (Pisin merk­kaa­mani treeni oli 3 tuntia, 47 minuuttia.)

Seuraava opet­ta­jani oli Suvi N., nuori nainen, jolla oli vahvat silmä­lasit ja vain iloisia ilmeitä. Hän vaikuttui päivä­kir­jas­tani, ja sain ottaa luvatut teokset (ja paljon muita) työn alle.

Muistelma 11

Istun auton taka­pen­killä ja katson ikku­nasta ulos. On hämärää, tie on vieras. Olemme lomalla Etelä-Ruot­sissa tai ehkä jo matkalla sieltä pois. Isä hiljentää vauhtia, koska ohitamme onnet­to­muus­paikkaa. Näen poliisin, häly­tys­ajo­neu­vojen valoja ja tien reunassa kyljel­lään makaavan hirven, jonka toinen etujalka on irronnut kola­rissa koko­naan.

Jollain toisella auto­mat­kalla saman reissun aikana aloin voida pahoin Viola-tädin sylissä taka­pen­killä. Ikkuna oli raol­laan noin sentin, ja yritin oksentaa sen kautta ulos. Enim­mäk­seen en onnis­tunut.

Muistelma 10

Rivi­ta­lojen taka­pihan laidasta alkaa heinikko. Makaan siinä seläl­läni, kädet ristissä pääni alla, ja seuraan nopeasti liik­kuvia pilviä. Taivas on syvän sininen ja heinä niin pitkää, että olen piilossa. Tältä tuntuu olla onnel­linen, ajat­telen, ja päätän painaa hetken mieleeni.

Tuolla kertaa en tainnut olla tahal­lani piilossa keltään, vaikka siihenkin heinikko oli hyvä, kun vaklat­tiin tai oltiin purk­kista.

Uni 5

Olen päässyt jonkun siivellä itseäni paljon nuorem­pien sibis­läisten bilei­siin. Poru­kassa on lähinnä miehiä, ja jutut pyörivät sen ympä­rillä, kuka haluaisi päästä kenenkin laula­jat­taren kanssa sänkyyn. Joku retos­telee pääs­seen­säkin, eikä häntä uskota. Konsensus tuntuu vallit­sevan Hanna Rantalan ja Helena Juntusen kuumuu­desta. Välissä impro­vi­soi­daan, ja minutkin kelpuu­te­taan mukaan kuusi­kä­tisen piano­nu­meron väli­ää­niksi (kunnioi­tuk­sesta vanhuut­tani, ei taito­jani kohtaan). Räpellän osuu­teni, mutta sillä ei ole huip­pu­lah­jak­kaassa seurassa väliä.