Kategoria: kerronta

Perustin uudelle keräilyharrastukselleni ihka oman blogin ja poistin kyseisen luokan merkintöineen Pikkukamarista.

Joskus sata vuotta sitten oli puoli yhdeksän uutisissa juttu naisesta, joka oli luetteloinut koko omaisuutensa viimeistä hilua myöten. Olen muistelevinani, että kyse olisi ollut jostain ehkä sosiologian alan väitöskirjatyöstä, ja että kun kävin vähän aikaa sitten Heurekassa, siellä oli tämän samaisen työn pohjalta tehty jonkinlainen arvuuttelu-infopakettiesitys länsimaisesta omistuskulttuurista suhteessa kehitysmaihin. Idea oli minusta kiehtova jo silloin sata vuotta sitten, ja viehätyin siihen entistä enemmän tutustumiskäynnilläni Suomen armeijaan, jossa omaisuus on paitsi tarkkaan luetteloitu, myös optimoitu niin, ettei kaapista löydy mitään turhaa, mutta kaikki tarpeellinen.

Viime muuton yhteydessä päätin sitten toteuttaa saman itse. Luettelo on nyt valmis, tai siis ajan tasalla, mutta optimointi jatkuu. Omistan tätä kirjoittaessani 305 esinettä, jotka olen saanut ujutettua neljään pääluokkaan: tallenteet, tekniikka, vaatteet ja välineet. Listalla on vain niin sanottuja kestohyödykkeitä: jos ostan paketin kauraryynejä, en lisää sitä listaan. Raja on tietysti hieman keinotekoinen, koska kaikki lopulta kuluu käytössä.

Onnittelumme!
Teknillinen korkeakoulu on hyväksynyt Teidät uuden tutkintorakenteen mukaiseen, yllä mainittuun tutkinto-ohjelmaan opiskelijaksi…

Tätä osasin ounastellakin. Mitähän minusta tällä kertaa tulee isona?

Onneksi en sentään reagoi mahallani, niin kuin toiset, tai pääkipuilemalla. Pieni kiusa tämä niihin nähden on.

Kilpiaavan laidalla kasvaneena luulin olevani karaistunut sääskiin, mutta ilmeisesti joko immuunijärjestelmäni on vallan urbanisoitunut tai sitten Itä-Suomen sääskillä on tujummat antikoagulantit suupielissään, koskapa taas sain sieltä tuliaisiksi näitä. Arvatkaa raa-vituttaako.

Viime keskiviikkona oli tähänastisen kvartettiurani hienoin keikka. Lauluyhtye Boston Beans oli kutsuttu Suomen vanhimman purjehdusseuran tiloihin Helsingin Valkosaareen viihdyttämään Teknillisen korkeakoulun vetämän kansainvälisen CIRA2005-konferenssin osallistujia. Tapahtumaa järjestelleelle toimikunnalle meitä oli tiennyt suositella herra M. Maasalo, joka myös vastasi itse tilaisuudessa osuutemme juonnosta. Meiltä oli erityisesti pyydetty suomalaiskansallista musiikkia, mutta koska repertuaarimme on mitä on, pyynnön toteuttikin M. nerokkailla spiikeillään, jotka sitoivat sekaisen ohjelmamme sinivalkoiseksi sikermäksi tangoa, viinaa, kahvia ja melankoliaa — vaakunaeläintäkään unohtamatta.

Siirsin albumit ynnä muut vasemmalle palstalle ja ärmäisin kalenterini julki tuohon oikealle. Varmaan että tuleekin olemaan ajan tasalla kun originaali on Sunbirdissä ja paperiversiotakin pitäisi ylläpitää. Suunnittelen kokonaan uutta blogia WordPressillä tai Bloggerilla, tämä on niin vanha ja ruma. Ai niin ja poistin ristikot, ostakaa Kirppu.

Hassua! Ei se, että olen edellisen merkinnän päiväyksestä päätellen lukenut samaa Calvinoa kohta kolme viikkoa, vaan se, että päätin, että lukuprojektini seuraava teos on Dostojevskin Rikos ja rangaistus jo ennen kuin olin aloittanutkaan tätä kirjaa, jossa nyt, sivulla 188 plagioidaan (tarinassa, ei oikeasti) tuota nimenomaista venäläistä kalashnikkoa! Suositteleekohan Raskolnikov minulle Eddingsiä?