Kas kuusen kätkössä oksien alla

Kuinka ennen ei ollu kaikki paremmin: ainaki vielä 70-luvulla Suvan­nossa, ja veik­kaan että muis­saki kylissä pitkin Suomen nientä, roskat joita ei saanu polt­ta­malla hävi­tettyä kipat­tiin yksin­ker­ta­sesti maahan, mata­laan kuop­paan mettän reunassa ja jätet­tiin sinne. Tämmösiä mini­kaa­to­paik­koja olen löytäny ja tyhjen­täny pelkäs­tään meiän tontin lähis­töltä puolen­kym­mentä, viimeksi tällä viikolla.

Lasten kans oiva tilai­suus aartee­net­sin­tään ja ympä­ris­tö­kas­va­tuk­seen, oikias­taan siis ekosys­tee­mi­pal­velu!

Ylhäältä kuvattu kottikärryllinen sekalaista romua: mm. rikkinäinen kattila, bensakanisteri, teekannu ja Flora-margariinipaketin kansi.

Prosodia

Hahmo joksi Suosalo ällis­tyt­tä­vimmin Star­ma­nissa muun­tautuu on nuoru­kainen, ehkä parin­kymmenen, jonka vahvasti viite­ryhmäänsä liit­tävä puhe­tapa kaik­kine fines­sei­neen — mm. sävel­kulun loppu­plaanit, vokaali­värit ja takainen r — oli samaan aikaan sekä erit­täin tunnis­tet­tava että lähi­piirissäni täysin vieras.

Kaksi kuukautta myöhemmin nuo samat proso­diset piir­teet ovat jotakin tunte­ma­tonta kautta löytä­neet eska­ri­lai­semme puheen­parteen tänne perä­pohjalais­murteitten ydin­alueelle. Hän ei ollut esityk­sessä, ei katso tele­vi­siota, ei omista äly­puhelinta eikä hengaile teinien seurassa. Olen äimis­tynyt.

Uusinta tietoa

Ilta­lueksin 1952 painetun “Uusin tieto luon­nosta ja ihmi­sestä” -kirja­sarjan 1. osaa ja nautin sen vanhasta, värik­käästä kielestä. L. Hirven­salon kään­nök­sestä on nykyinen tieto­sana­kirjamaisuus kaukana, mutta kouke­roi­sis­sakin virk­keissä kuultaa ajatus kirk­kaana. Verbien refleksiivi­taivutus on vielä voimis­saan, samoin moni kelpo, sittemmin unoh­dettu uudis­sana. ”Puhtaan diku­ma­riinin valmistus on osoit­tau­tunut sekä helpoksi että halvaksi ja sitä voidaan antaa kiek­ko­sina” (s. 174). Kiek­ko­sina!