Muistelma 8

On kuo­ron vuo­si­juh­la lää­kis­läis­ten ti­las­sa Sör­näis­ten ran­ta­tiel­lä ehkä vuon­na 2006. Ilta on lo­puil­laan ja sei­son yk­sin par­vek­keel­la kai­ho­ten — var­maan taas jo­ta­ku­ta me­ne­tet­tyä en­tis­tä. Het­ki yrit­tää tart­tua mi­nuun sopraa­no­na, joka kä­ve­lee taak­se­ni ja ky­syy, olen­ko kun­nos­sa. Ky­sy­mys­tä seu­raa ylis­tä­vä ku­vai­lu sii­tä, mil­tä tum­mas­sa pu­vus­sa­ni juu­ri näy­tin, kun sei­soin yk­sin par­vek­keel­la kaihoten.

Jut­tu jat­kuu, juh­lat lop­pu­vat, ja jon­kin ajan ku­lut­tua olem­me kah­des­taan py­sä­kil­lä odot­ta­mas­sa hä­nen bus­si­aan ko­tiin. En­sim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sä­ni joku von­kaa mi­nua yök­si luok­seen. Sävy on niin suo­ra ja juh­la­meik­ki jo niin kär­si­nyt, että tun­nen ve­toa vain pois koko ti­lan­tees­ta. Pal­tu­ria ja pa­jun­köyt­tä pu­hu­mal­la se lo­pul­ta on­nis­tuu­kin, ja jo­nain myö­hem­pä­nä päi­vä­nä saan pa­hoit­te­le­van tekstarin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.