Vuosi: 2004

Ta­ri­nan alku on van­han ker­taus­ta, mut­ta os­tin taan­noin Sta­diu­mil­ta Ni­ken (jol­la on niin han­ka­lat si­vut, et­ten var­mas­ti lin­ki­tä) tree­ni­vyön, jon­ka hin­ta­la­pus­sa oli sel­keä mer­kin­tä: no size. Eli one size fits all niin kuin lip­pa­la­keis­sa, ajat­te­lin, ja vai­vau­tu­mat­ta so­vit­ta­maan tein kau­pat. Ko­to­na to­te­sin vyön juu­ri ja juu­ri yl­tä­vän ym­pä­ril­le­ni, mut­ta niin ki­reä­nä, että tar­ra­kiin­ni­tys ir­to­si vat­saa pul­lis­ta­mal­la. Pie­nes­sä la­pus­sa vyön si­sä­puo­lel­la lu­ki­kin: size S.

No, vir­he­hän oli mitä sel­vim­min kau­pan, jo­ten saa­toin huo­let­to­mas­ti olet­taa vaih­don isom­paan on­nis­tu­van, ja kun ys­tä­väl­li­ses­ti se­li­tin myy­jäl­le ta­pah­tu­neen, sain­kin uu­den, L-ko­koi­sen vyön en­ti­sen ti­lal­le. Mut­ta en­kö­hän, ie­suk­sen pö­si­lö, teh­nyt sa­man vir­heen uu­des­taan ja jät­tä­nyt sen­kin so­vit­ta­mat­ta kau­pas­sa. Ko­to­na to­te­sin vyön kyl­lä yl­tä­vän ym­pä­ril­le­ni, vie­lä­pä mel­kein puo­li­tois­ta ker­taa, mut­ta nyt­pä tar­ra­pa­lat ei­vät enää osu­neet koh­dak­kain ja kiin­ni­tys jäi sen ta­kia ha­ta­rak­si, vaik­ka vyön alle tun­ki hup­pa­ria kuinka.

Ei aut­ta­nut kuin nöyr­tyä ja käy­dä os­ta­mas­sa vie­lä yksi tree­ni­vyö, ko­koa M ja täl­lä ker­taa Stock­man­nil­ta, et­tei­vät Sta­diu­mil­la pää­si­si häm­mäs­te­le­mään. Olin jo eh­ti­nyt lait­taa L-ko­koi­sen myyn­tiin, kun kek­sin pal­jon pa­rem­man, vain vä­hän ri­kol­li­sen ta­van saa­da ra­ha­ni ta­kai­sin. Uusin vyö­ni oli ni­mit­täin yhä al­ku­pe­räis­pak­kauk­ses­saan eli sii­nä roik­kui pah­vi­nen läys­tä­ke, jon­ka saat­toi hel­pos­ti ir­rot­taa pah­via rik­ko­mat­ta ja kiin­nit­tää sen jäl­keen kum­paan vyö­hön ta­han­sa. Vas­ta ope­raa­tion suo­ri­tet­tua­ni huo­ma­sin pah­vin kään­tö­puo­lel­le pai­ne­tun ko­ko­mer­kin­nän, joka nyt siis oli ris­ti­rii­das­sa vyön pie­nen lap­pusen kans­sa, mut­ta pää­tin va­ra­ta sen asia­kas­pa­lau­tuk­se­ni syyk­si, jos sel­lais­ta ky­syt­täi­siin. Ei kysytty.

Tu­li­pa tä­nään pe­lat­tua erit­täin, erit­täin huo­noa verk­ko­foot­ba­gia. Pit­käs­tä ai­kaa vi­tut­ti koko laji oi­kein kun­nol­la. Va­kio­vuo­ro vii­kos­sa riit­tää ehkä juu­ri ja juu­ri pi­tä­mään tun­tu­maa yllä, mut­ta ke­hi­tys­tä ei ai­na­kaan tar­vit­se pe­lä­tä ta­pah­tu­van. Omaan suo­ri­tus­ta­soo­ni vai­kut­ti to­sin se­kin, että olen koko vii­kol­la nuk­ku­nut vain yh­den yön ko­to­na­ni, ja vie­rais­sa ta­paan aina nuk­kua huo­nos­ti tai ai­na­kin vähemmän.

Res­kont­ra­punk­ti-kvar­tet­tim­me ei­li­nen keik­ka tuo­tan­to­ta­lou­den kil­lan Pro­de­kon vuo­si­juh­las­sa meni tuu­biin, ja jon­kin ver­ran tuu­bas­sa olin it­se­kin pois läh­ties­säm­me. Al­kus­nap­si ja lasi vii­niä en­nen set­tiä riit­ti­vät lau­kai­se­maan jän­ni­tyk­sen vie­mät­tä hie­no­mo­to­riik­kaa, ja en­sim­mäis­tä ker­taa pys­tyin jopa naut­ti­maan esiintymisestä.

En­sim­mäi­set var­mat to­dis­teet sii­tä, että tääl­lä käy mui­ta­kin, ovat saa­neet mi­nut jää­ty­mään. Jos teks­teis­tä­ni on tä­hän­kin asti puut­tu­nut pu­nai­nen lan­ka ja kes­ki­näi­nen ko­hee­sio, nyt olen ai­van ek­syk­sis­sä miet­ties­sä­ni mis­tä mi­nun pi­täi­si kir­joit­taa, jot­ta oli­sin kiin­nos­ta­va. Ei mi­nun tie­ten­kään tar­vit­si­si olla kiin­nos­ta­va, vaan oma it­se­ni, mut­ta kun omin­ta it­seä­ni on aina ol­lut ih­mis­ten huo­mion ker­jää­mi­nen, jos koh­ta ta­voil­la, jot­ka ei­vät näin il­mi­sel­väs­ti näy­tä siltä.

Eräs huo­le­ni on se, että tän­ne ek­sy­vä luu­lee mi­nun kä­sit­te­le­vän it­sel­le­ni to­del­la tär­kei­tä ai­hei­ta, jos ker­ron sii­tä kuin­ka os­tin vää­rän ko­koi­sen tree­ni­vyön, kos­ka hin­ta­la­pus­sa luki no size, mut­ta kuin­ka Sta­diu­min ys­tä­väl­li­nen kas­sa­tyt­tö an­toi vaih­taa sen isom­paan, vaik­ka oi­keas­ti mer­ki­tyk­sel­li­siä ovat vain sel­lai­set asiat, jois­ta esi­mer­kik­si lau­an­tai­aa­mu­na pu­hut­tiin ja koko se ti­lan­ne, jos­sa se oli mah­dol­lis­ta, mut­ta jois­ta pys­tyn kir­joit­ta­maan vain hä­mä­riä sivulauseita.

Pää­tin kat­kais­ta uni­ryt­mi­ni mää­rä­tie­toi­sen vael­luk­sen koh­ti At­lan­tin nor­maa­liai­ka­vyö­hy­ket­tä ja pa­ko­tin it­se­ni ylös aa­museit­se­mäl­tä, vaik­ka olin nuk­ku­nut vas­ta vii­si tun­tia. Tois­ta ker­taa tänä syk­sy­nä sel­viy­dyin kah­dek­san luen­nol­le, ja sii­hen tyy­ty­väi­se­nä saa­toin­kin läh­teä tauol­la pois. Tah­ti oli ku­ten en­nen­kin juu­ri niin hi­das, et­ten jak­sa­nut seurata.

Aa­mu­toi­me­liai­suu­des­sa­ni sain jopa aloi­tet­tua laa­ti­mi­sen, joka vii­me viik­koi­na on ins­pi­raa­tion puut­tees­sa jää­nyt kai­ken muun jal­koi­hin. Tee­ma-au­kea­ma tai­de­maa­la­reis­ta oli­si seu­raa­va isom­pi työ, mut­ta en­sin on hyvä ve­res­tää tai­to­ja puo­len si­vun eri­koi­sil­la. Yksi hyvä pää­ku­va­kin odot­taa haus­ko­ja ratkaisulauseita.

Vii­den tun­nin yö­unet nä­kyi­vät ja kuu­lui­vat myös lau­lu­tun­nil­la, jos koh­ta ei­li­sil­tai­sel­la huu­ta­mi­sel­la­kin oli te­ke­mis­tä sen kans­sa, että a:sta ylös­päin ää­ne­ni vuo­ti kuin keu­la­vi­sii­ri. Toi­saal­ta, ylei­sen ve­tä­mät­tö­myy­te­ni an­sios­ta leu­ka­pe­rät ja kur­kun­pää py­syi­vät har­vi­nai­sen ren­toi­na ja ala­ää­net ku­tit­ti­vat mu­ka­vas­ti rintaa.

Olin tois­sa­päi­vä­nä mes­sen­ge­ryh­tey­des­sä Ja­pa­niin, en­ti­seen toi­seen puo­lis­koo­ni, joka elo­kuun alus­ta on kier­tä­nyt pla­neet­taa ym­pä­ri Up With People -ni­mi­sen kan­sain­vä­li­sen oh­jel­man mu­ka­na. Mi­nul­la ei tä­hän­kään asti ole ol­lut kuin aa­vis­tus, mis­tä koko tou­hus­sa on ky­sy­mys, mut­ta tä­män luet­tua­ni ei ole enää sen­kään vertaa:

Our mis­sion is to build un­ders­tan­ding among na­tions and to spark people to ac­tion in mee­ting the needs of their com­mu­ni­ties, count­ries and the world; and to equip young people with the lea­ders­hip qua­li­ties of glo­bal pers­pec­ti­ve, in­tegri­ty and mo­ti­va­tion to service.

Luon­nol­li­ses­ti tu­lin sa­mal­la ti­lit­tä­neek­si lä­hes kai­ken kai­kis­ta vii­me ai­ko­jen ihas­tuk­sis­ta­ni. En sik­si että ne hän­tä kiin­nos­ti­vat, vaan tun­nus­ta­mi­sen nau­tin­nos­ta, jo­hon olen kou­kus­sa. Ilok­se­ni huo­ma­sin, että kes­ti jon­kin ai­kaa en­nen kuin muis­tin kuka en­nen olin, min­kä jäl­keen tun­tui mel­kein nos­tal­gi­sel­ta olla het­ki van­has­sa roo­lis­sa. Epä­suo­ra to­dis­te mi­nän hi­taas­ta muuttumisesta.

Tais­te­lu­ni opis­ke­lu­mo­ti­vaa­tio­vai­keuk­sia vas­taan al­koi to­den teol­la vas­ta täl­lä vii­kol­la. Suo­ri­tin stra­te­gi­sen ve­täy­ty­mi­sen luen­noil­ta ja läh­din vah­vis­ta­maan se­lus­taa­ni las­ke­mal­la kaik­ki tä­hä­nas­ti­set las­ka­ri­teh­tä­vät uu­des­taan. Vii­kon­lop­pu­na aion va­rus­taa sup­pe­ne­vat jouk­ko­ni suur­hyök­käyk­seen vek­to­rei­ta vas­taan ja val­loit­taa ta­kai­sin koordinaattiavaruuden.

Skan­na­sin mum­mi­las­ta (siis siel­tä oi­keas­ta) lai­naa­ma­ni van­hat va­lo­ku­vat ja ko­ko­sin niis­tä pie­nen al­bu­min. Luon­nol­li­ses­ti vas­ta kaik­ki 32 ku­vaa skan­nat­tua­ni huo­ma­sin käyt­tä­nee­ni vain puol­ta Ep­so­ni­ni dpi-mak­si­mis­ta. To­sin tark­kuu­den kak­sin­ker­tais­ta­mi­nen 600 dpi:hin oli­si tien­nyt ku­lu­te­tun ajan ne­lin­ker­tais­tu­mis­ta ja her­mo­jen me­net­tä­mi­sen yksinkertaistumista.

Tämä vei­ja­ri oli ei­len en­sim­mäis­tä ker­taa D:n har­joi­tuk­sis­sa joh­ta­mas­sa Sva­deb­kaa ja osoit­tau­tui huo­mat­ta­vas­ti ku­vaan­sa lep­poi­sam­mak­si mie­hek­si. Etu­kä­teen olin­kin enem­män huo­lis­sa­ni erääs­tä jäl­leen­nä­ke­mi­ses­tä vii­me vii­kon ta­pah­tu­mien jäl­keen, mut­ta se­kin huo­li oli on­nek­si tur­ha. On­nek­si useim­mat ih­mi­set ovat kyp­sem­piä kuin minä.

Ta­pe­toin pik­ku­ka­ma­rin uu­del­leen ja hei­tin me­ne­mään osan van­hois­ta huo­ne­ka­luis­ta. Lä­hin­nä kyl­läs­tyin en­ti­sen templaa­tin an­kei­siin sä­vyi­hin, mut­ta myös al­bu­mi­si­vun päi­vi­tys­stres­siin ja sii­hen, että ti­laa oli enem­män kuin ta­va­raa, osioi­ta enem­män kuin si­säl­töä. Esi­mer­kik­si etusi­vu ja oma­ku­va ovat nyt fuusioi­tu­neet yh­dek­si ja sa­mak­si blo­gik­si, jo­hon kir­joit­ta­mi­sen kyn­nys­tä yri­tän ma­dal­taa. Tar­koi­tus ei ole teh­dä uut­ta link­ki­kaa­to­paik­kaa, mut­ta va­pau­tua vii­me mer­kin­tö­jen for­maa­lis­ta for­maa­tis­ta ja olla toi­vot­ta­vas­ti kiin­nos­ta­val­la ta­val­la henkilökohtaisempi.