Treenivyö

En­sim­mäi­set var­mat to­dis­teet sii­tä, että tääl­lä käy mui­ta­kin, ovat saa­neet mi­nut jää­ty­mään. Jos teks­teis­tä­ni on tä­hän­kin asti puut­tu­nut pu­nai­nen lan­ka ja kes­ki­näi­nen ko­hee­sio, nyt olen ai­van ek­syk­sis­sä miet­ties­sä­ni mis­tä mi­nun pi­täi­si kir­joit­taa, jot­ta oli­sin kiin­nos­ta­va. Ei mi­nun tie­ten­kään tar­vit­si­si olla kiin­nos­ta­va, vaan oma it­se­ni, mut­ta kun omin­ta it­seä­ni on aina ol­lut ih­mis­ten huo­mion ker­jää­mi­nen, jos koh­ta ta­voil­la, jot­ka ei­vät näin il­mi­sel­väs­ti näy­tä siltä.

Eräs huo­le­ni on se, että tän­ne ek­sy­vä luu­lee mi­nun kä­sit­te­le­vän it­sel­le­ni to­del­la tär­kei­tä ai­hei­ta, jos ker­ron sii­tä kuin­ka os­tin vää­rän ko­koi­sen tree­ni­vyön, kos­ka hin­ta­la­pus­sa luki no size, mut­ta kuin­ka Sta­diu­min ys­tä­väl­li­nen kas­sa­tyt­tö an­toi vaih­taa sen isom­paan, vaik­ka oi­keas­ti mer­ki­tyk­sel­li­siä ovat vain sel­lai­set asiat, jois­ta esi­mer­kik­si lau­an­tai­aa­mu­na pu­hut­tiin ja koko se ti­lan­ne, jos­sa se oli mah­dol­lis­ta, mut­ta jois­ta pys­tyn kir­joit­ta­maan vain hä­mä­riä sivulauseita.