Exän kanssa

Olin tois­sa­päi­vä­nä mes­sen­ge­ryh­tey­des­sä Ja­pa­niin, en­ti­seen toi­seen puo­lis­koo­ni, joka elo­kuun alus­ta on kier­tä­nyt pla­neet­taa ym­pä­ri Up With People -ni­mi­sen kan­sain­vä­li­sen oh­jel­man mu­ka­na. Mi­nul­la ei tä­hän­kään asti ole ol­lut kuin aa­vis­tus, mis­tä koko tou­hus­sa on ky­sy­mys, mut­ta tä­män luet­tua­ni ei ole enää sen­kään vertaa:

Our mis­sion is to build un­ders­tan­ding among na­tions and to spark people to ac­tion in mee­ting the needs of their com­mu­ni­ties, count­ries and the world; and to equip young people with the lea­ders­hip qua­li­ties of glo­bal pers­pec­ti­ve, in­tegri­ty and mo­ti­va­tion to service.

Luon­nol­li­ses­ti tu­lin sa­mal­la ti­lit­tä­neek­si lä­hes kai­ken kai­kis­ta vii­me ai­ko­jen ihas­tuk­sis­ta­ni. En sik­si että ne hän­tä kiin­nos­ti­vat, vaan tun­nus­ta­mi­sen nau­tin­nos­ta, jo­hon olen kou­kus­sa. Ilok­se­ni huo­ma­sin, että kes­ti jon­kin ai­kaa en­nen kuin muis­tin kuka en­nen olin, min­kä jäl­keen tun­tui mel­kein nos­tal­gi­sel­ta olla het­ki van­has­sa roo­lis­sa. Epä­suo­ra to­dis­te mi­nän hi­taas­ta muuttumisesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.