Äitini tykkäsi täyttää ristikoita, kun olin pieni. Vierestä seuraten pääsin niistä jyvälle, ja aloin itsekin ratkoa heti kun opin kirjoittamaan. Ostatin irtonumeroita Iisakin ristikoista, Ajanvieteristikoista ja Matin helpoista, ja mummilassa etsin käsiini kaikki Avut, Seurat ja Alibit. Eläinkunnasta tulivat jo varhain tutuiksi ANAS ja ATTA, maailmankartalta ETON ja UTTI sekä historian merkkihenkilöistä ALAN Ladd, ESAU ja Åke Akselinpoika TOTT.
Joksikin aikaa hurahdimme äitini kanssa täyttämään pelkkiä piilosanoja. Muistaakseni ilmestyi lehti, jossa oli ainoastaan niitä. Miten ikinä sellaisenkaan julkaiseminen on voinut kannattaa? 1990-luvun alussa ratkoimme yhdessä myös kansiltaan pastellinsävyistä lehteä, jonka kaikissa mustavalkoisissa pääkuvissa oli alastomia naisia roiseissa asennoissa. Muistan sen tuntuneen kymmenvuotiaasta pojasta aavistuksen oudolta, mutta luotin äitiini, jonka mielestä itse ristikot olivat lehdessä laadukkaampia kuin muissa.
Ensimmäinen ristikkolehti, joka meille tilattiin kotiin, oli nimeltään Ristipisto. Anni, äitini työkaveri, oli saanut ilmaisen vuosikerran hankkimalla uuden tilaajan. Ristipisto oli myös ensimmäinen lehti, jonka toimitukseen aloin rahapalkintojen toivossa postittaa ratkaisuni. Sen verran päätoimittaja Haapalaista ihmetyttivät lapsen käsialalla ratkotut tehtävät, jotka palautettiin aina ensimmäisten joukossa, että hän soitti meille kotiin kysyäkseen, kuka lehteä oikein täyttää.
Haapalainen ehdotti, että yrittäisin myös sanaristikon laatimista. Ehkä vuotta tai kahta aiemmin olin itse lähestynyt Iisakin Ristikoiden toimitusta parilla laatimuksella, jotka runsain ja kannustavin sanankääntein oli torjuttu. Ristipistosta sain valmiin, sivun kokoisen pohjan koelaadittavakseni — en enää muista, olivatko siinä vihjeruudutkin paikoillaan, mutta ainakin Corel Gallerysta poimittu pääkuva, jonka ratkaisuksi sopi MERIROSVOLAIVA.
Sain ristikon laadittua, yllätyksekseni varsin vähällä vaivalla, ja lähetin sen toimitukseen. Se julkaistiin lehdessä kun olin 14-vuotias. Vihjeet taisivat olla Haapalaisen tai hänen vaimonsa puhtaaksipiirtämät, koskapa vasta myöhemmin sain perehdytyksen CorelDRAW-ohjelmaan, jota he (tuohon atk-aikaan varsin edistyksellisesti) käyttivät lehden taittoon. Aloin saada lisää toimeksiantoja ja jokaisesta julkaistusta ristikosta palkkion, jonka tarkkaa suuruutta en enää muista, mutta joka teinistä tuntui muhkealta. Sata markkaa ehkä?
Perheyrityksen toimitus oli Haapalaisten kotona Klaukkalassa, jossa vierailin ensimmäisen kerran kesällä 1997. Ristipisto muuttui suunnilleen samoihin aikoihin Kirppu-nimiseksi ja jakautui useaan eri vaikeustason lehteen, joista Lasten Kirppu saavutti suurimman suosion, huippuvuosinaan jopa 10 000 tilaajaa. Itse laadin enimmäkseen Helppoon Kirppuun ja Rasti Ristikoihin sekä alkuperäisen Kirpun kesä- ja talvinumeroihin, joissa julkaistiin vaikeitakin ristikoita ja toistuvia erikoistehtäviä kuten ”Anagrammi plus yksi”, jonka keksimiseen taisin itsekin olla osallinen.
Tuotteliaimmillani olin laatijana 2000-luvun alkuvuosina, ja Kirppu Ristikot Ky osti ja julkaisi niin paljon kuin ehdin saada valmiiksi. Muutettuani kotoa 2003 se oli mukava tulonlähde opintotuen päälle ja aika paljon hauskempaa kuin opiskelijan hanttihommat yleensä: luovaa istumatyötä, jota saattoi tehdä missä ja milloin vain ja sen verran kuin kulloinkin huvitti.
2007 julkaistiin Kirppu-ristikoiden omat verkkosivut, veljeni WordPressillä rakentamat. Ylläpidimme niitä noin kymmenen vuotta, pitkään senkin jälkeen kun intoni laatia Haapalaisille oli jo hiipunut. Hiivunta johtui paitsi aikuiseksi muuttuneen elämän kiireistä ja pikku hiljaa parempipalkkaisista töistä myös siitä, että Kirpun toimitus alkoi jossain vaiheessa sumuttaa ratkojia kierrättämällä vanhoja ristikoita uusissa lehdissään. Pääkuva ja ristikon nimi yleensä muutettiin ja joitain vihjeitä vaihdettiin, jotta ratkojat — monet heistä lehden uskollisia tilaajia — eivät huomaisi täyttävänsä samaa ristikkoa toista tai jopa kolmatta kertaa. Vastalauseistani välittämättä samaa tehtiin minunkin laatimilleni ristikoille, joihin kuvittelin minulla olleen jonkinlaista tekijänoikeudellista määräysvaltaa.
Kirppu-vuosien jälkeen tein muutamia ristikoita yksityishenkilöille tilauksesta, ja yritin tuloksettomasti vietellä paria laajalevikkistä sanoma- ja aikakauslehteä yhteistyöhön. Sitkaasti elättelen edelleen ajatusta ristikonteon pariin paluusta, kunhan muut askaret joskus tekevät tilaa. Uusimmat, vielä julkaisemattomat laatimukset tekeillä-nimisessä ristikkokansiossa ovat näköjään jo viiden vuoden takaa.