Kategoria: 10–19 v.

Äitini tykkäsi täyttää ristikoita, kun olin pieni. Vierestä seuraten pääsin niistä jyvälle, ja aloin itsekin ratkoa heti kun opin kirjoittamaan. Ostatin irto­numeroita Iisakin ristikoista, Ajan­viete­ristikoista ja Matin helpoista, ja mummilassa etsin käsiini kaikki Avut, Seurat ja Alibit. Eläin­kunnasta tulivat jo varhain tutuiksi ANAS ja ATTA, maailman­kartalta ETON ja UTTI sekä historian merkki­henkilöistä ALAN Ladd, ESAU ja Åke Akselinpoika TOTT.

Joksikin aikaa hurahdimme äitini kanssa täyttämään pelkkiä piilo­sanoja. Muistaakseni ilmestyi lehti, jossa oli ainoastaan niitä. Miten ikinä sellaisenkaan julkaiseminen on voinut kannattaa? 1990-luvun alussa ratkoimme yhdessä myös kansiltaan pastellin­sävyistä lehteä, jonka kaikissa musta­valkoisissa pää­kuvissa oli alastomia naisia roiseissa asennoissa. Muistan sen tuntuneen kymmen­vuotiaasta pojasta aavistuksen oudolta, mutta luotin äitiini, jonka mielestä itse ristikot olivat lehdessä laadukkaampia kuin muissa.

Ensimmäinen ristikko­lehti, joka meille tilattiin kotiin, oli nimeltään Risti­pisto. Anni, äitini työ­kaveri, oli saanut ilmaisen vuosi­kerran hankkimalla uuden tilaajan. Risti­pisto oli myös ensimmäinen lehti, jonka toimitukseen aloin raha­palkintojen toivossa postittaa ratkaisuni. Sen verran pää­toimittaja Haapalaista ihmetyttivät lapsen käsi­alalla ratkotut tehtävät, jotka palautettiin aina ensimmäisten joukossa, että hän soitti meille kotiin kysyäkseen, kuka lehteä oikein täyttää.

Haapalainen ehdotti, että yrittäisin myös sana­ristikon laatimista. Ehkä vuotta tai kahta aiemmin olin itse lähestynyt Iisakin Ristikoiden toimitusta parilla laatimuksella, jotka runsain ja kannustavin sanan­kääntein oli torjuttu. Risti­pistosta sain valmiin, sivun kokoisen pohjan koe­laadittavakseni — en enää muista, olivatko siinä vihje­ruudutkin paikoillaan, mutta ainakin Corel Gallerysta poimittu pää­kuva, jonka ratkaisuksi sopi MERI­ROSVO­LAIVA.

Sain ristikon laadittua, yllätyksekseni varsin vähällä vaivalla, ja lähetin sen toimitukseen. Se julkaistiin lehdessä kun olin 14-vuotias. Vihjeet taisivat olla Haapalaisen tai hänen vaimonsa puhtaaksi­piirtämät, koskapa vasta myöhemmin sain perehdytyksen Corel­DRAW-ohjelmaan, jota he (tuohon atk-aikaan varsin edistyksellisesti) käyttivät lehden taittoon. Aloin saada lisää toimeksi­­antoja ja jokaisesta julkaistusta ristikosta palkkion, jonka tarkkaa suuruutta en enää muista, mutta joka teinistä tuntui muhkealta. Sata markkaa ehkä?

Perheyrityksen toimitus oli Haapalaisten kotona Klaukkalassa, jossa vierailin ensimmäisen kerran kesällä 1997. Risti­pisto muuttui suunnilleen samoihin aikoihin Kirppu-nimiseksi ja jakautui useaan eri vaikeus­tason lehteen, joista Lasten Kirppu saavutti suurimman suosion, huippu­vuosinaan jopa 10 000 tilaajaa. Itse laadin enimmäkseen Helppoon Kirppuun ja Rasti Ristikoihin sekä alku­peräisen Kirpun kesä- ja talvi­numeroihin, joissa julkaistiin vaikeitakin ristikoita ja toistuvia erikois­tehtäviä kuten ”Anagrammi plus yksi”, jonka keksimiseen taisin itsekin olla osallinen.

Tuotteliaimmillani olin laatijana 2000-luvun alku­vuosina, ja Kirppu Ristikot Ky osti ja julkaisi niin paljon kuin ehdin saada valmiiksi. Muutettuani kotoa 2003 se oli mukava tulon­lähde opinto­tuen päälle ja aika paljon hauskempaa kuin opiskelijan hantti­hommat yleensä: luovaa istuma­työtä, jota saattoi tehdä missä ja milloin vain ja sen verran kuin kulloinkin huvitti.

2007 julkaistiin Kirppu-ristikoiden omat verkko­sivut, veljeni Word­Pressillä rakentamat. Yllä­pidimme niitä noin kymmenen vuotta, pitkään senkin jälkeen kun intoni laatia Haapalaisille oli jo hiipunut. Hiivunta johtui paitsi aikuiseksi muuttuneen elämän kiireistä ja pikku hiljaa parempi­palkkaisista töistä myös siitä, että Kirpun toimitus alkoi jossain vaiheessa sumuttaa ratkojia kierrättämällä vanhoja ristikoita uusissa lehdissään. Pää­kuva ja ristikon nimi yleensä muutettiin ja joitain vihjeitä vaihdettiin, jotta ratkojat — monet heistä lehden uskollisia tilaajia — eivät huomaisi täyttävänsä samaa ristikkoa toista tai jopa kolmatta kertaa. Vasta­lauseistani välittämättä samaa tehtiin minunkin laatimilleni ristikoille, joihin kuvittelin minulla olleen jonkin­laista tekijän­oikeudellista määräys­valtaa.

Kirppu-vuosien jälkeen tein muutamia ristikoita yksityis­henkilöille tilauksesta, ja yritin tuloksettomasti vietellä paria laaja­levikkistä sanoma- ja aika­kaus­lehteä yhteis­työhön. Sitkaasti elättelen edelleen ajatusta ristikonteon pariin paluusta, kunhan muut askaret joskus tekevät tilaa. Uusimmat, vielä julkaisemattomat laatimukset tekeillä-nimisessä ristikkokansiossa ovat näköjään jo viiden vuoden takaa.