Kategoria: kerronta

Esikoinen, 5, eilen äidil­leen:

”Tiesitkö että brain rot on aivo­mätä?”

”Ahaa. Mistä sie sen oot oppinu?”

”Minä olen tienny sen aina.”

Alaku­loisen päivän glim­merit: viesti tutulta, joka kertoi käyneensä äänes­tä­mässä minua, ja kaksi­vuo­tias, joka tree­nat­tuani pari kauneinta sivua Rahmiksen preludia sanoi ”kiitot, itkä” ja taputti.

Siirsin pahan päivän varo­jani pois jenk­ki­fir­moihin sijot­ta­vasta rahas­tosta ja ostin tilalle Handels­ban­kenin Eurooppa-indek­si­ra­hastoa. Tuotto-odotus on ainaki tois­ta­seksi huonompi mutta mieli parempi.

Esikoinen, filo­so­fian viskari, kiivet­tyään päivä­kodin puola­puut ylös asti: ”Minulla on niin paljon rohkeutta, ettei sitä pysty pysäyt­tä­mään. Niin kuin ei aikaa­kaan.”

Enpä olis uskonu että Flora, lama-ajan lapsuu­teni leivän­pääl­linen, tekee vielä paluun elämääni. Koe-elet­tiin tammikuu koti­ve­gaa­neina, minkä takia tuli vertailtua kasvi­margariineja ja löyettyä pariki, jotka päihittää voilla jatketut vasti­neensa.

Opin myös, että on olemassa täysin eläin­pe­räi­se­töntä voita, ja Floran sehän osot­tautu, juman­gekko, parem­maksi ku lehmäin udar­me­destä tiris­tetty origi­naali!

”Hirven turpa, mateen maksa / voille vertoja vetävi.”

Kuulin tuon hienon sanonnan ensim­mäistä kertaa viikko sitten. Ilmei­sesti alku­peräisempi on versio, jossa hirven turvan sijaan ylis­te­tään peuran kieltä. Kuvassa kuitenkin herkuista jälkim­mäinen, suola­ve­dessä neljä minuuttia keitet­tynä ja voissa toiset neljä pais­tet­tuna.

”Joka keitetyn paistaa, se makian maistaa.”

Viime kesänä käytiin esikoisen kans taas kerran Luon­non­tie­teel­li­sessä museossa. Samana iltana näytin ratikan ikku­nasta kerros­taloa, jossa kerroin nuorena miehenä asuneeni vähän aikaa.

”Isi, oliko mammut­teja vielä sillon olemassa?”

Onko ne pitkät valot ihan pakko laittaa päälle 10 metriä ENNEN ku ollaan kohak­kain‽ Oliko polt­timot ennen niin hitaita että vanhat kääkät on opetettu sytyt­tä­mään ne sekunnin etua­jassa? Sauva­solut lakoaa en masse, saatana.