Oon, ootan, ootatan

Onkohan sanojen ”oon” ja ”ootan” suhde alun perin ollut sama kuin sanojen ”teen” ja ”teetän” on vieläkin? Ootta­mi­nenhan kuulostaa siltä, että laite­taan joku toinen olemaan (siis esim. paikal­laan sen aikaa kun itse tehdään). Onko voinut käydä kauan sitten Volgan taka­pen­killä sellainen semant­tinen napai­suus­käännös, että ”ootta­jasta” onkin tullut se, jota o(d)otetaan?

Japan

Olisipa Japani (ja japani) aikoi­naan jätetty suomen­ta­matta loppu-i:llä ja sen sijaan päätetty taivuttaa kuten hapan. Kansain­välisittäin meillä olisi nyt Suomi-Japan-seura jne., mutta yhtäkkiä umpi­härmään ”jappamalais­matkailijoita” puhu­massa “japanta”, joksi kään­tä­minen olisi “japat­ta­mista”. Olisi siinä Suomen Jappaman-suur­­lä­het­ti­läällä selit­te­le­mistä!

Sytämen viisaus

laidun, laitume*
ydin, ytime*
sydän, sytäme*

Isovan­hem­pieni suku­pol­velle naljail­tiin, kun eivät kaikis­tellen taita­neet pehmeitä konso­nant­teja. Mutta heidän sytä­mensä viisaus taisi mennä pesu­veden mukana.

https://​www​.sss​.fi/​2​0​1​5​/​0​3​/​s​y​t​a​m​e​l​l​i​s​e​t​-​t​e​r​v​e​i​seni/