Kuvat

Kaikki uni on ihanaa. Öin ja päivin, pitkinä pätkinä ja lyhyinä, oma ja varsinki toisten.

Meiän karva­laps täyttää tänään vuojen! Muutos pehmo­le­lu­pal­le­rosta sorjaksi seura­nei­diksi on näkö­jään ollu aika­moinen. Nakki­kakkua syyään perhe­pii­rissä, mutta synty­mä­päi­vä­haas­tat­telun muutoksen teemasta voi kuun­nella Aree­nasta. Kiitos vielä kerran @maria.jyrkas visii­tistä Suvan­nossa!

No, she hasn’t learned how to take a selfie (yet). Mutta lintu­koiran elkei­täpä esit­teli ensim­mäisen kerran tänään hauk­ku­malla petä­jästä kuikuil­lutta ukko­teertä. Kana­lin­tuja on näkyny tänä syksynä niin paljon — Suvan­nossa jopa fasaa­neja — että omaki riis­ta­vietti on vähi­tellen vironnu noin neljän­nes­vuo­si­sa­tai­sesta lepo­ti­lasta.

Kävelin tänään Jurmu­naavan laitaan, seisoin hetken paikal­lani ja hengitin suon tuoksua varas­toon. Maa oli aamulla kuurassa ja ilta­päi­vällä leijaili lunta.

Suomen luonnon päivänä suhtau­duin Suomen luon­toon resurs­sina ja köyh­dytin sitä määrä­tie­toi­sesti sienistä, kaloista ja marjoista. Tämän lius­kayök­kö­senkin hätistin sääli­mättä vattu­pen­saasta imemästä likai­sella kärsäl­lään ihmisen pakas­ti­meen tarkoi­tettua juma­lan­viljaa!

Niva­tun­turin päällä käy hiasta painia tuulen kans vanha palo­var­tijan maja.

Saako vetää vuoro­sa­natki?

Höyrähin Bird­lifen 100 lajia -haas­tee­seen eli piän kirjaa 2019 tunnis­ta­mis­tani linnuista. Tässä tähyil­lään Mantan kans Kilpi­aavan lintu­tor­nista kurkia ja hanihia. (Metsä- vai harvi­nai­sempia jäi vaille varmuutta.)