Reema

Heräsin toissa yönä puoli kolmen maissa Mantan mais­ku­tuk­seen. Mones­ti­kihan se nukkues­saan mais­kuttaa, mutta vain lyhyen aikaa. Nyt se jatku ja jatku. Tökkäsin sitä pimiässä varpailla hereille, niin se nousi ylös ja oksensi.

Yleensä ku M. oksentaa, sillä on ollu työn alla sama hirvenluu liian kauan. Nyt ei. Yleensä sen oksennus on semmonen CD-levyn kokonen läiskä matolla. Nyt sitä oli junan hytin lattialla kaks naan­leivän kokosta tummaa läiskää ja sängyn alla kolmas, LP-levyn kokonen papa­na­lam­mikko.

Viime yönä vaihet­tiin V:n kans syöt­tö­vuoroa puoli viieltä. Joskus sen ja puoli kaheksan, ku pojan kans nous­tiin, välillä eteisen mattoon oli ilmes­tyny taas kolme länttiä. Aamulla tuli lisää eteisen sohvan­pääl­li­seen. Lumi­töitä puolil­ta­päivin tehes­säni löysin pihalta neljän eri oksen­nuksen keltaset jäljet.

Tämään ei ole enää annettu ku keitettyä riisiä ja kaura­puuron jämät. Jos neki tulee huomi­saa­muna vastaan, häätyy soittaa eläin­lää­kä­rille. Eteisen matto on saunassa kuivu­massa, veis­to­salin villa­maton rullasin varmuuen vuoksi syrjään.

Soke­ri­herk­ku­lakko on pitäny jo viikon. Sen jälkeen ku olin ollu vuojen tipat­to­malla, ensim­mäinen kalja maistu viinalta. Liekö samasta ilmiöstä kyse siinä, ku eilisen lounas­paikan sämpylä maistu ihan pullalta ja pork­ka­na­so­se­keitto siira­pilta. Ja siinä että ruoka­kau­poissa eilen ja tänään näytti, että joka hylly notkuu sokeria muodossa tai toisessa, ilmei­sessä tai kava­lassa. Tuntu samalla vapaut­ta­valta huomata kaks asiaa: ettei tehny yhtään mieli, ja miten paljon isomman osan tuot­teista voi nyt sivuuttaa (liha­ei­neien ja sihi­juo­mien lisäksi, joista en ennes­tä­ni­kään perusta, ja joita niitäki ruukaa olla pienis­säki kaupoissa hylly­met­ri­tol­kulla).

Soke­ri­herk­ku­lakko on pitäny jo neljä päivää. Kelpo Janne! Tänään join kyllä ilta­teeksi melko huna­jaista huna­ja­vettä, mutten makian­hi­moon ku kurk­ku­voi­teeksi. (Ilman kurkkua ja voita.)

Kahvin­juontia en tänä uuna­vuona päät­täny vähentää ku aamu­ku­pil­lisen, josta meinas jouluna pinttyä tapa. Tänään repsahin juomaan toisenki ilta­päi­vä­mu­kil­lisen, mistä seuras, niin ku siitä aina seuraa, krapu­lainen heikotus parin tunnin päästä.

Lölpe­röi­ty­mään pääs­syttä yläk­roppaa aloin kans ohjel­moia vuojen alusta. Koska onhan 1. 1. ilmi­sel­västi parempi päivä alottaa elämän­muu­tokset ku joku satun­nainen muu! Ohjel­massa on etuno­ja­pun­ger­ruksia hundredpushups.comin neuvo­mina sarjoina, ylös­nouse­muksia renkailla (mummu­lassa) ja myöhemmin tangolla (kotona) sekä vatsa­li­has­liik­keitä, kestoin­hok­ke­jani.