Rivitalojen takapihan laidasta alkaa heinikko. Makaan siinä selälläni, kädet ristissä pääni alla, ja seuraan nopeasti liikkuvia pilviä. Taivas on syvän sininen ja heinä niin pitkää, että olen piilossa. Tältä tuntuu olla onnellinen, ajattelen, ja päätän painaa hetken mieleeni.
Tuolla kertaa en tainnut olla tahallani piilossa keltään, vaikka siihenkin heinikko oli hyvä, kun vaklattiin tai oltiin purkkista.