Asetin reilu kuukausi sitten itselleni tavoitteen tehdä sadan päivän aikana tuhat leuanvetoa. Otteen suunta vapaa, samoin toistojen määrä sarjaa ja sarjojen määrä päivää kohti, kunhan aikataulu pitää. Ja on pitänytkin: eilen oli 34. päivä ja 341 vetoa tehtynä.
Vaan kas paskat, viikonloppuna alkoi vasenta olkapäätä juilia. Pidin kaksi vapaapäivää, joihin oli varaa, mutta eilisen sarjan jäljiltä olkapään etuosa on niin arka liikkeelle, että kahvikupin nosto sattuu.
Eliittiystävällinen muistisääntö suomen liitepartikkeleista (pois lukien niiden yhdistelmät): kA-kin-kO-hAn pA-s-kAAn?
”Lappo. Jotta l. saataisiin toimimaan, on usein tapana ensin imaista sen alapäästä, jolloin saa ehkä pahanmakuista nestettä suuhunsa.”
Setälä, Vilho (toim.) 1945: Kodin taitosanakirja (s. 212).
Kuukauteen eli riekkohavainnon 11. 2. jälkeen en ole tunnistanut kuin kaksi tälle vuodelle uutta lajia, palokärjen viikko sitten Ruokolahdella ja kuolleen supikoiran toissa päivänä motarilla. Jonkin haukan ja pikkujyrsijänkin näin mutta liian kaukaa, ja eilen soma pikku hämälukki kipitti lannanluojaa karkuun lumella.
Useimpina päivinä pidän itseäni ihan skarppina tyyppinä. Sitten taas toisinaan silppuan A6-kokoisen palan leivinpaperia aamupirtelöön, ihmettelen sekoittimen varteen tarttunutta kuituista möhnää ja juon koko kannullisen silti.
Närästää.
Luin lapsena paljon enemmän ku nykysin, ja syksyt kävellä lenttasin isäni perässä linnunpyynnissä ja hirvimettällä. Tuosta yhistelmästä huolimatta en koskaan innostunu eräkirjallisuuesta. Ristikoista olin kyllä oppinu nimen Unto Ek ja jostaki senki, että se oli Sallasta, mutta niillä tiioin elin elännettäni viime syksyn Pyhä Sana ‑festareihin asti. Sielä rutilakoninen Tuomo Pirttimaa kerto salakaataja Ekin elämästä niin kiehtovasti, että päätin ottaa selvää tykkäisinkö tämän kirjoista.
No tämä Metsänmakuri (1990) ainaki oli hyvä! Ei aivan niin Bukowskia ku oletin, vaikka pontikka mainitaanki melkein joka tarinassa, mutta omaperästä, tiviskielistä ja mehevän täkäläistä. Samoja ansioita ku Tervon ekoissa, joista tykkään hulluna. Varasin heti perään sekä Hirventappopaikan (1984) että Ekistä kertovan Pirttimaan kirjan Lyijykausi (2026), joka on saanu hyvin palstatilaa paikallislehissä.
