Kategoria: kerronta

Perustin uudelle keräi­ly­har­ras­tuk­sel­leni ihka oman blogin ja poistin kyseisen luokan merkin­töi­neen Pikku­ka­ma­rista.

Joskus sata vuotta sitten oli puoli yhdeksän uuti­sissa juttu naisesta, joka oli luet­te­loinut koko omai­suu­tensa viimeistä hilua myöten. Olen muis­te­le­vi­nani, että kyse olisi ollut jostain ehkä sosio­lo­gian alan väitös­kir­ja­työstä, ja että kun kävin vähän aikaa sitten Heure­kassa, siellä oli tämän samaisen työn pohjalta tehty jonkin­lainen arvuut­telu-info­pa­ket­tie­sitys länsi­mai­sesta omis­tus­kult­tuu­rista suhteessa kehi­tys­maihin. Idea oli minusta kieh­tova jo silloin sata vuotta sitten, ja viehä­tyin siihen entistä enemmän tutus­tu­mis­käyn­nil­läni Suomen armei­jaan, jossa omai­suus on paitsi tark­kaan luet­te­loitu, myös opti­moitu niin, ettei kaapista löydy mitään turhaa, mutta kaikki tarpeel­linen.

Viime muuton yhtey­dessä päätin sitten toteuttaa saman itse. Luet­telo on nyt valmis, tai siis ajan tasalla, mutta opti­mointi jatkuu. Omistan tätä kirjoit­taes­sani 305 esinettä, jotka olen saanut ujutettua neljään pääluok­kaan: tallen­teet, tekniikka, vaat­teet ja väli­neet. Listalla on vain niin sanot­tuja kesto­hyö­dyk­keitä: jos ostan paketin kaura­ryy­nejä, en lisää sitä listaan. Raja on tietysti hieman keino­te­koinen, koska kaikki lopulta kuluu käytössä.

Onnit­te­lumme!
Teknil­linen korkea­koulu on hyväk­synyt Teidät uuden tutkin­to­ra­ken­teen mukai­seen, yllä mainit­tuun tutkinto-ohjel­maan opis­ke­li­jaksi…

Tätä osasin ounas­tel­lakin. Mitähän minusta tällä kertaa tulee isona?

Onneksi en sentään reagoi mahal­lani, niin kuin toiset, tai pääki­pui­le­malla. Pieni kiusa tämä niihin nähden on.

Kilpi­aavan laidalla kasva­neena luulin olevani karais­tunut sääs­kiin, mutta ilmei­sesti joko immuu­ni­jär­jes­tel­mäni on vallan urba­ni­soi­tunut tai sitten Itä-Suomen sääs­killä on tujummat anti­koa­gu­lantit suupie­lis­sään, koskapa taas sain sieltä tuliai­siksi näitä. Arvatkaa raa-vitut­taako.

Viime keski­viik­kona oli tähä­nas­tisen kvar­tet­tiu­rani hienoin keikka. Laulu­yhtye Boston Beans oli kutsuttu Suomen vanhimman purjeh­dus­seuran tiloihin Helsingin Valko­saa­reen viih­dyt­tä­mään Teknil­lisen korkea­koulun vetämän kansain­vä­lisen CIRA2005-konfe­renssin osal­lis­tujia. Tapah­tumaa järjes­tel­leelle toimi­kun­nalle meitä oli tiennyt suosi­tella herra M. Maasalo, joka myös vastasi itse tilai­suu­dessa osuu­temme juon­nosta. Meiltä oli erityi­sesti pyydetty suoma­lais­kan­sal­lista musiikkia, mutta koska reper­tu­aa­rimme on mitä on, pyynnön toteut­tikin M. nerok­kailla spii­keil­lään, jotka sitoivat sekaisen ohjel­mamme sini­val­koi­seksi siker­mäksi tangoa, viinaa, kahvia ja melan­ko­liaa — vaaku­nae­läin­tä­kään unoh­ta­matta.

Siirsin albumit ynnä muut vasem­malle pals­talle ja ärmäisin kalen­te­rini julki tuohon oikealle. Varmaan että tuleekin olemaan ajan tasalla kun origi­naali on Sunbir­dissä ja pape­ri­ver­sio­takin pitäisi yllä­pitää. Suun­nit­telen koko­naan uutta blogia WordPres­sillä tai Blog­ge­rilla, tämä on niin vanha ja ruma. Ai niin ja poistin ristikot, ostakaa Kirppu.

Hassua! Ei se, että olen edel­lisen merkinnän päiväyk­sestä päätellen lukenut samaa Calvinoa kohta kolme viikkoa, vaan se, että päätin, että luku­pro­jek­tini seuraava teos on Dosto­jevskin Rikos ja rangaistus jo ennen kuin olin aloit­ta­nut­kaan tätä kirjaa, jossa nyt, sivulla 188 plagioi­daan (tari­nassa, ei oikeasti) tuota nimen­omaista venä­läistä kalash­nikkoa! Suosit­te­lee­kohan Raskol­nikov minulle Eddingsiä?