Luin lapsena paljon enemmän ku nykysin, ja syksyt kävellä lenttasin isäni perässä linnunpyynnissä ja hirvimettällä. Tuosta yhistelmästä huolimatta en koskaan innostunu eräkirjallisuuesta. Ristikoista olin kyllä oppinu nimen Unto Ek ja jostaki senki, että se oli Sallasta, mutta niillä tiioin elin elännettäni viime syksyn Pyhä Sana ‑festareihin asti. Sielä rutilakoninen Tuomo Pirttimaa kerto salakaataja Ekin elämästä niin kiehtovasti, että päätin ottaa selvää tykkäisinkö tämän kirjoista.
No tämä Metsänmakuri (1990) ainaki oli hyvä! Ei aivan niin Bukowskia ku oletin, vaikka pontikka mainitaanki melkein joka tarinassa, mutta omaperästä, tiviskielistä ja mehevän täkäläistä. Samoja ansioita ku Tervon ekoissa, joista tykkään hulluna. Varasin heti perään sekä Hirventappopaikan (1984) että Ekistä kertovan Pirttimaan kirjan Lyijykausi (2026), joka on saanu hyvin palstatilaa paikallislehissä.
