Luin kirjan! Maria Katajavuoren Valas lasimaljassa oli puoleenväliinsä asti niin aivojahivelevän hyvä, että halusin naimisiin kirjottajan kans. Virheetöntä, tiivistä, älykästä, yhtä aikaa kaunista ja ronskia kieltä. Tärkiä aihe, ja johtoajatus niin hyvin perusteltu ja kirkas, että tuli se semmonen ”just näinhän olen aina iteki ajatellu” -olo. (Vaikken oikiasti olekaan, sitä vain heti haluaa uskotella kuuluvansa samaan jengiin uuen idolinsa kans.)
Kirjan alkupuolisko esitteli ongelman, loppupuoli kirjottajan ehotuksia sen ratkasemiseksi. Tuohon taitekohtaan ihastukseni lopahti ku seinään, niin uskomattoman utooppisia ratkasut oli. Vaikken ees ole kovin kyyninen ihminen, tuntu että nuo ideat ostaakseni minun pitäs olla ainaki 25 vuotta naiivimpi.