2. 9. 2019

Tein yhen aa­miais­py­sä­hyk­sen tak­tii­kal­la te­hok­kaan työ­päi­vän vart­tia vail­le yhek­säs­tä kah­teen. Syö­tiin V:n te­ke­mää kar­ria lou­naak­si ja sou­et­tiin Ala­saa­riin ke­rää­mään vat­tu­ja ja puo­lu­koi­ta. Näh­tiin men­nes­sä joku iso pe­to­lin­tu, luul­ta­vas­ti ka­la­sääs­ki, jota joku pie­nem­pi lin­tu, ehkä lok­ki, en­sin yrit­ti kar­kot­taa ja sit­ten kaar­rel­la kar­kuun. Saa­res­sa oli täy­del­li­nen ke­ruusää: au­rin­kois­ta mut­ta ei lii­an kuu­ma, kos­ka niin tuu­lis­ta et­tei ötö­kän ötök­kää. Poi­mit­tiin lo­pul­ta vain sii­tä en­sim­mäi­ses­tä saa­res­ta, jo­hon ko­keek­si rantau’uttiin, ku REDACTED soit­ti että tul­la mum­mi­lan pen­sais­ta­ki ke­rää­mään en­nen ku va­ri­se­vat maa­han ja ras­taat syö. Käy­tiin vä­li­pa­lal­la ko­to­na ja vai­het­tiin siis paik­kaa, suun­nil­leen yhtä hy­vään mut­ta hel­pom­man mat­kan pääs­sä ole­vaan, jos­sa Man­tal­le­ki oli seu­raa Hil­las­ta. Polt­tiai­set hä­tyyt­ti lo­pet­ta­maan puo­li ka­hek­san mais­sa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.