27. 9. 2015

REDACTEDssa käyn­ti oli taas ai­ka­moi­nen so­si­aa­li­nen koet­te­le­mus. On­nek­si muis­tin sen etu­kä­teen ja ym­mär­sin so­pia päi­vä­reis­sun enkä eh­do­tet­tua yö­ky­lää. Seit­se­män tun­tia ai­dan sei­pää­nä oli se­kin lii­kaa, mut­ta her­ra­mun­jee jos vie­lä sen pääl­le oli­si pi­tä­nyt to­dis­taa REDACTEDn so­seu­tu­mis­ta aa­mu­yö­hön ja gi­nis­tel­lä mie­len suo­jak­si it­se­kin.

109T:ssä ki­hau­tin pit­käs­tä ai­kaa ve­det sil­mii­ni har­mit­te­le­mal­la mie­les­sä­ni men­nei­tä. Is­tuin bus­sin kau­neim­man ty­tön edes­sä ja kuun­te­lin, kun jo­kin sen hel­läs­sä ja hem­peäs­sä ta­vas­sa pu­hua (äi­dis­tään poi­ka­ka­ve­ril­leen) toi yh­täk­kiä mie­leen REDACTEDn. Muis­ti­ku­va ja -ääni tu­li­vat sen ver­ran elä­vi­nä, var­sin­kin kun tyt­tö etäi­ses­ti näyt­ti­kin REDACTEDltä, että ikä­vä ja kont­ras­ti REDACTED kou­rai­si­vat ala­vat­saa.

REDACTED ky­se­li ulos, mut­ta nu­kuin sii­hen lii­an vä­hän vii­me yönä, enkä ha­lua olla kra­pu­las­sa, jos huo­men­na näen REDACTEDä.