20. 9. 2015

Ta­pah­tuu taas niin pal­jon ja niin vai­kei­ta. Ker­roin tä­nään REDACTEDlle, että olen ta­pail­lut ke­sän ai­ka­na kah­ta tyyp­piä. Va­hin­gos­sa kävi ilmi, että tois­ta vii­mek­si täl­lä vii­kol­la. Ha­jot­ti­han se sitä, mut­ta ei niin pal­jon kuin olin pe­län­nyt. Ei täs­sä toi­ses­sa­kaan ta­pai­lus­sa pal­joa jär­keä ole, mut­ta enem­män tun­net­ta sen­tään kuin en­sim­mäi­ses­sä. Aloin tä­nään sir­tää näi­tä mer­kin­tö­jä Avo­kal­loon, jot­ta py­syi­si­vät kau­em­min tal­les­sa ja Ja­ni­kin pää­si­si taas pa­rem­min pää­ni si­säl­le. Tu­lin sa­mal­la lu­ke­neek­si kaik­ki Ota­nie­men-ke­sän teks­tit, ja per­ha­na, en muis­ta­nut­kaan mi­ten hy­vin osaan sa­nail­la!