18. 2. 2014

Aja­tuk­se­ni kuin per­ho­set hul­lut lamp­pua lois­ta­vaa kier­te­le­vät, kun yö on tul­lut, ra­taa it­se­ään tois­ta­vaa. On aja­tuk­sia jot­ka raa­te­le­vat ja toi­sia, jois­ta saan het­kek­si toi­voa. Re­pi­vis­tä useim­min tois­tuu se, että jä­tän REDACTEDn. Se mitä se te­kee REDACTEDlle ja mi­ten huo­nos­ti sii­tä it­se­kin sel­viäi­sin. Toi­nen yhtä häi­jy mut­ta vie­lä jo­ten ku­ten epä­to­den­nä­köi­sem­pä­nä tor­jut­ta­vis­sa on, että REDACTEDllä on jo ol­lut mui­ta mie­hiä. Toi­voa saan jos­kus sii­tä, että voi­sin Suo­meen pa­laa­mi­sen si­jaan ka­do­ta maa­il­mal­le. Sii­hen mu­ka­na on kaik­ki tar­peel­li­nen ja lii­kaa­kin. Ko­luai­sin kaik­ki äffän Eu­roo­pan-kont­to­rit ja surf­fai­sin Airbnb:stä toi­seen — täl­lai­nen tem­paus tus­kin ai­na­kaan pa­ran­tai­si ny­kyi­siä eh­to­ja­ni. Toi­sen­kin kan­gas­tuk­se­ni hei­koin koh­ta on, että se edel­lyt­täi­si en­sin em. raa­te­lua. Ja et­tei se­kään, sen jäl­keen­kään, oli­si pel­käs­tä omas­ta ha­lus­ta kiin­ni. Mut­ta aut­toi se tä­nään­kin het­ken, vä­lit­ti ai­nei­ta.