Huomenna ensimmäinen koulupäivä. Pakko tunnustaa että jänskättää vähän. Johtuu tietysti siitä, etten tiedä mitä on luvassa — varsinkaan sosiaalisesti. Toivoisin kovin, että meidän melko pienestä mutta sitäkin monikulttuurisemmasta joukosta hitsautuisi toverillinen porukka, jossa tukea uskallettaisiin kysyä ja antaa. Tai jos yhtä suurta perhettä ei synnykään, syntyköön vaikka monta pientä. Pääasia että kouluun olisi joka päivä mukava mennä eikä ruokalassa tekisi mieli karttaa seuraa. En toiveistani huolimatta ole itse paras esimerkki muille, tiedän sen kokemuksesta, mutta ainakin aion nyt olla sinnikkäämpi kuin ennen. Sinnikkäämpi tekemään aloitteita, ottamaan huomioon. Tuskin ne muilta mailta tänne tulleet vähemmän ystävyyttä tarvitsevat kuin minä, jolle kulttuuri ja kieli — ah Oulun murretta! — ovat tutut.
En muistanut että kaunokirjoitukseni on näin sujuvaa. Ja patjan tasossa tulevassa kännykän valossa suorastaan kaunista! Sori muru, ei tästä tullutkaan kirje :)