Riipustin tänään nimeni kamarikuoro Kaamos ry:n perustamisasiakirjaan. Olisipa hauska jos se vuosien myötä etabloituisi kunnon kulttuuri-instituutioksi, jolla ylpeillä. Tai no, mitä hauskaa siinä nyt oikeastaan olisi? Hauskaa pitäisi olla kun mennään yhdessä lasilliselle, mutta ei tahdo millään onnistua minulta. Ihmisiltä — ei vähiten itseltäni — puuttuu aito kiinnostus toisiaan kohtaan, joka olisi välttämätön edellytys tutustumiselle. Ne jotka eivät taukoamatta puhu omista asioistaan huomaavat muista, miten tylsää se on, ja ovat hiljaa, mikä ei sekään ole kovin inspiroivaa. Ei itsestään puhuminen kiellettyäkään ole, mutta kun tapoja on niin erilaisia. REDACTEDn tapa ja REDACTEDn tapa, esimerkiksi.
Kävin kolmantena peräkkäisenä päivänä Kisiksellä treenaamassa. Henkilökohtaiseen jumppatuntiini sisältyy yleensä, tänäänkin, noin 20 minuuttia jalkahommia (freestyleä, porrasloikkaa, kyykkyjä), 20 minuuttia yläkroppatreeniä (vatsa- ja selkälihasliikkeitä, punnerruksia tai dippausta ja leuanvetoa) ja loput 20 venyttelyä. En kylläkään laske minuutteja enkä pidä kirjaa siitä mitä teen, mutta suurin piirtein noin se aina menee. Eikä tunnissa ehdi ikinä kyllästyä, vaan seuraavanakin päivänä tekee mieli. Huomenna pitkästä aikaa pelaamaan.