Home eli kotona

Kä­vin kään­ty­mäs­sä vii­kon­lop­pu­na Nie­mes­sä. Me­no­mat­kal­la sa­mas­sa vau­nus­sa sat­tui­vat mat­kus­ta­maan myös serk­ku­ni REDACTED, REDACTED sekä hä­nen paha äi­ti­puo­len­sa. En­sin mai­ni­tut oli­vat me­nos­sa Su­van­toon, jos­sa lau­an­tai-il­ta­na oli su­kua enem­män­kin kool­la. Tut­kim­me van­ho­ja va­lo­ku­via, jois­ta mie­len­kiin­toi­sim­mat otin mu­kaa­ni skan­nat­ta­vak­si. Lau­an­tai­na kä­vin myös tii­vis­tä­mäs­sä REDACTEDlle elä­mä­ni kes­kei­sen si­säl­lön, jo­hon hän ei vai­kut­ta­nut ko­vin tyy­ty­väi­sel­tä.

Remontin jälkeen

Ta­pe­toin pik­ku­ka­ma­rin uu­del­leen ja hei­tin me­ne­mään osan van­hois­ta huo­ne­ka­luis­ta. Lä­hin­nä kyl­läs­tyin en­ti­sen templaa­tin an­kei­siin sä­vyi­hin, mut­ta myös al­bu­mi­si­vun päi­vi­tys­stres­siin ja sii­hen, että ti­laa oli enem­män kuin ta­va­raa, osioi­ta enem­män kuin si­säl­töä. Esi­mer­kik­si etusi­vu ja oma­ku­va ovat nyt fuusioi­tu­neet yh­dek­si ja sa­mak­si blo­gik­si, jo­hon kir­joit­ta­mi­sen kyn­nys­tä yri­tän ma­dal­taa. Tar­koi­tus ei ole teh­dä uut­ta link­ki­kaa­to­paik­kaa, mut­ta va­pau­tua vii­me mer­kin­tö­jen for­maa­lis­ta for­maa­tis­ta ja olla toi­vot­ta­vas­ti kiin­nos­ta­val­la ta­val­la hen­ki­lö­koh­tai­sem­pi.

Yamaha P-90

Sen jäl­keen kun kak­si ro­te­vah­koa kul­je­tus­liik­keen mies­tä nos­ti täys­kor­kean Hel­las Hel­sin­gin sy­liin­sä erääs­sä ota­nie­me­läi­ses­sä kak­sios­sa vii­me tou­ko­kuus­sa, mi­nul­la ei muu­ta­mia ke­sän päi­viä La­pis­sa lu­kuu­not­ta­mat­ta ole ol­lut mah­dol­li­suut­ta kun­nol­li­seen har­joit­te­luun. Kun sit­ten toi­si­naan olen sat­tu­mal­ta pääs­syt sa­maan ti­laan pia­non kans­sa, olen aina jou­tu­nut to­tea­maan muis­ta­va­ni yhä vä­hem­män teok­sia ja hal­lit­se­va­ni kä­siä­ni yhä huo­nom­min.

Toi­nen syy mik­si ajau­duin poh­ti­maan soit­ti­men hank­ki­mis­ta oli se, että kuo­ro- ja kvar­tet­tis­tem­mo­jen lau­la­mi­nen pel­kän ää­ni­rau­dan va­ras­sa so­lua­sun­nos­sa, jon­ka sei­nät ovat pa­pe­ria, ei ole nii­tä viih­tyi­sim­piä keik­ko­ja. Pyyk­ki­tu­pa­ni­kin on kirk­koa­kus­tii­kas­taan huo­li­mat­ta har­joi­tus­ti­lak­si kolk­ko, eikä siel­lä­kään viit­si lau­lel­la kuin bii­se­jä, jot­ka jo osaa. Vii­mei­nen pi­sa­ra, joka kat­kai­si ka­me­lin se­län, oli oi­val­taa et­ten osaa so­vit­taa il­man in­stru­ment­tia.

Nyt piti enää päät­tää, mil­lai­sen si­joi­tuk­sen te­ki­sin. Aloi­tin har­hai­le­mal­la puo­li­va­ka­vis­sa­ni kirp­pu­to­reil­la et­sien mah­dol­li­sim­man hal­paa mut­ta sur­ke­aa key­boar­dia eli kiip­pa­ria, ku­ten sit­tem­min opin sitä kut­sut­ta­van. Löy­det­tyä­ni nol­la kä­ve­lin Hel­sin­gin Musiik­kiin, jos­sa koe­soit­te­lin epä­mää­rä­tie­toi­ses­ti (mää­rä­tie­dot­to­mas­ti) muu­ta­mia hal­vim­pia säh­kö­pia­no­ja. Pal­ve­lun puut­tees­sa jat­koin mat­kaa Faze­rin musiik­ki­liik­kee­seen, jon­ka pa­rem­paa va­li­koi­maa tes­ta­tes­sa ku­lui­kin jo vä­hän enem­män ai­kaa. Ai­van pois läh­ties­sä­ni huo­ma­sin vie­lä yh­den Yama­han, jo­hon en ol­lut kos­ke­nut, ja koh­ta soi­tin­kin ehkä kos­ke­tuk­sel­taan pa­ras­ta säh­kö­pia­noa iki­nä.

Suo­raa pää­tä en tie­ten­kään pe­liä lu­nas­ta­nut, vaan pää­tin en­sin ot­taa sel­vää mi­ten tyy­ty­väi­siä sen os­ta­neet ovat sii­hen ol­leet. Yleis­vai­ku­tel­ma oli, että Yama­ha pe­see muut mer­kit men­nen tul­len ja että P-90 on hin­ta­luo­kas­saan pa­ras, mut­ta huo­let­ta­maan al­koi mo­nen eri kir­joit­ta­jan mai­nit­se­ma yli­mää­räi­nen me­tal­li­nen ylä-ääni tie­tys­sä flyy­ge­li­re­kis­te­ris­sä. En ol­lut itse huo­man­nut sitä, mut­ta kun maa­nan­tai­na me­nin uu­des­taan kaup­paan ja tie­sin mitä et­siä, tein sa­man ha­vain­non: yli­mää­räi­nen ki­mi­nä oli to­del­la häi­rit­se­vä muu­ta­mis­sa ää­nis­sä h²:sta ylös­päin. Vaik­ka löy­sin pia­nos­ta taas pal­jon uusia hy­viä puo­lia, an­ka­ran si­säi­sen os­to­pää­tös­kamp­pai­lun voit­ti se vas­ten­mie­li­nen aja­tus, että oli­sin mak­sa­mas­sa 1175 eu­roa val­miik­si vial­li­ses­ta tuot­tees­ta.

Toi­sin kuin luu­lin, si­säi­nen kamp­pai­lu ei kui­ten­kaan päät­ty­nyt sii­hen, vaan enem­män tai vä­hem­män ali­ta­jui­ses­ti kä­vin sitä koko sen päi­vän ja seu­raa­van yön. Kun tiis­tai­aa­mu­na he­rä­sin, olin an­ta­nut Yama­hal­le an­teek­si ja päät­tä­nyt os­taa pia­non.

1. päivä koulussa

Mi­nua on jo päi­viä kal­va­nut tun­ne, että kou­lu on al­ka­nut ja minä olen unoh­ta­nut men­nä. Jo­ten­kin olin jää­nyt odot­te­le­maan lai­tok­sen tai ai­ne­jär­jes­tön, tai edes tuu­to­rei­den yh­tey­den­ot­toa, jon­kin­lais­ta vie­lä ker­ran ter­ve­tul­leek­si toi­vot­ta­vaa pos­tia, jos­sa oli­si ker­rot­tu mis­sä mi­nun pi­tää olla ja kos­ka. Kun sel­lais­ta ei kuu­lu­nut, aloin et­sis­kel­lä päi­vä­mää­riä lai­tok­sen ko­ti­si­vuil­ta ja opin­to-op­paas­ta, mut­ta löy­sin vain mai­nin­nan ”n. 11.9.” al­ka­vas­ta lu­ku­kau­des­ta.

Vii­mein tä­nään pää­tin as­tel­la pai­kan pääl­le ja pait­si et­siä it­sel­le­ni opin­to­neu­von­taa myös kat­sas­taa, onko vas­ti­kään val­mis­tu­nut Exac­tum yhtä kolk­ko si­säl­tä kuin ul­koa. Luo­taan­työn­tä­vää lai­to­sark­ki­teh­tuu­ria oli joh­don­mu­kai­ses­ti jat­ket­tu myös si­sä­ti­lois­sa, ja pit­kien, sok­ke­lois­ten käy­tä­vien var­rel­ta en löy­tä­nyt et­si­mää­ni kans­li­aa. Ai­noal­ta in­hi­mil­li­syy­den pe­säk­keel­tä vai­kut­ti Mat­rixin Ko­me­ro, jon­ne kah­vin tuok­sun hou­kut­te­le­ma­na us­kal­tau­duin ky­se­le­mään le­vot­to­mia. Sen sain tie­tää, että fuk­si­toi­min­ta on jo al­ka­nut, ja että per­jan­tai­na on bi­leet. Joko mi­nua ei ole las­ket­tu fuk­sik­si, kos­ka olen yli­vuo­ti­nen, tai sit­ten olen mis­san­nut kut­sun, mut­ta tämä ti­lan­ne so­pii mi­nul­le mai­nios­ti. Pak­ko­tu­tus­tu­mi­nen ah­dis­tut­ti riit­tä­väs­ti jo vii­me syk­sy­nä.

Läh­det­tyä­ni sa­tuin tör­mää­mään REDACTEDin, jon­ka kans­sa olin vuo­si sit­ten sa­mal­la har­joi­tus­työ­kurs­sil­la. Pa­rem­pi tuu­ri ei ehkä oli­si voi­nut käy­dä, kos­ka sil­lä oli lu­va­ta ikui­suus­lai­naan uu­te­na ”ihan he­le­ve­tin kal­lis” dif­fe­ren­ti­aa­li- ja in­te­graa­li­las­ken­nan kir­ja, jota en edes tien­nyt tar­vit­se­va­ni. Sain myös tie­tää las­ku­har­joi­tuk­siin il­moit­tau­tu­mi­ses­ta sekä var­muu­den sii­tä, että kou­lu­ni ei ole vie­lä al­ka­nut.

Naantalissa

Tu­lin vii­kon­lop­pu­na pe­lan­neek­si kah­dek­san tun­tia foot­ba­gia. En­sim­mäi­nen kah­des­ta so­vi­tus­ta tree­ni­vii­kon­lo­pus­ta uu­den ne­lin­pe­li­pa­ri­ni kans­sa al­koi per­jan­tai­na huo­noil­la uu­ti­sil­la, kun mat­kal­la pe­laa­maan saim­me kuul­la, että sa­li­vuo­rom­me on pe­rut­tu. En­si­vi­tu­tuk­sen laan­nut­tua pää­tim­me pys­tyt­tää ken­tän ulos, ja Naan­ta­lin pus­si­kal­ja­tei­nit sai­vat lo­pul­ta ihan koh­tuul­li­sen shown.

Var­si­nai­nen näy­tös, har­ras­tus­mes­sut Suo­pel­lon kou­lul­la, ke­rä­si­kin sit­ten hie­man vä­hem­män ylei­söä. Tämä seik­ka sekä pe­li­pai­kan sois­tu­va maa­pe­rä ei­vät kir­voit­ta­neet ke­nes­tä­kään pa­ras­taan esil­le. On­nek­si olim­me saa­neet il­lak­si käyt­tööm­me sa­lin, jos­sa pää­sim­me en­sim­mäis­tä ker­taa kui­va­har­joit­te­le­maan tu­le­vaa SM-fi­naa­lia. Sen en­nak­ko­suo­si­kin pai­neet otti su­ve­ree­nis­ti it­sel­leen kak­sik­ko Forstén & Poh­jo­la, mut­ta hy­vin nu­ku­tun yön jäl­keen myös pa­rin Kar­hu­nen & Uusi­ta­lo yh­teis­pe­li al­koi kul­kea. Sun­nun­tain tree­nien mo­lem­mat ot­te­lut me­ni­vät kol­man­teen erään ja, vaik­ka itse ke­hun­kin, oli­vat ehkä tä­män het­ken ko­vin­ta verk­ko­foot­ba­gia Suo­mes­sa.

Uusi järjestys

Har­voin, mut­ta si­tä­kin sään­nöl­li­sem­min mi­nul­le tu­lee hin­ku si­sus­taa huo­nee­ni uu­del­leen, jos ei uusil­la huo­ne­ka­luil­la niin ai­na­kin vaih­ta­mal­la van­ho­jen jär­jes­tys­tä. Vii­mek­si tuo tar­ve iski tiis­tai­na, kun sain yh­täk­kiä vi­sion sii­tä, mi­ten uusi tie­to­ko­ne­pöy­tä tu­li­si rat­kai­se­maan kaik­ki ti­laon­gel­ma­ni. Sa­man­suun­tai­nen aa­vis­tus vei mi­nut Ike­aan jo kol­mi­sen viik­koa sit­ten, mut­ta vie­lä sil­loin en oi­kein tien­nyt mitä ha­lusin.

Nyt kun aa­vis­tus oli kir­kas­tu­nut vi­siok­si, aloin muis­taa näh­nee­ni siel­lä tar­koi­tus­pe­rii­ni so­pi­via pöy­tä-kir­ja­hyl­ly-yh­dis­tel­miä (ikeak­si työ­ti­lo­ja). Muis­tin myös REDACTEDn lu­pauk­sen kul­je­tusa­vus­ta, jo­ten os­tin R:ltä le­vyn Faze­rin si­nis­tä sa­mal­la kun la­ta­sin mat­ka­kort­tii­ni puo­li vuot­ta seu­tua. Tu­lin sil­ti epä­huo­mios­sa mat­kus­ta­neek­si pum­mil­la Van­taal­le, kos­ka seu­tu­kausi al­koi vas­ta seu­raa­va­na päi­vä­nä.

Ikeas­sa tun­nen it­se­ni aina miel­lyt­tä­vän eri­lai­sek­si, epä­kes­ki­luok­kai­sek­si pe­sää ra­ken­ta­vien nuor­ten­pa­rien ja jää­rä­päi­sen on­nel­lis­ten lap­si­per­hei­den kes­kel­lä. Hup­pa­ris­sa ja rei­si­tas­ku­housuis­sa, tuk­ka vä­hän se­kai­sin ja par­ta aja­mat­ta yri­tän myös näyt­tää sil­tä, et­ten oi­keas­ti kuu­lu tän­ne, et­ten minä ole tul­lut ku­lut­ta­maan niin kuin te muut. Mää­rä­tie­toi­suu­te­ni kui­ten­kin lop­pui tie­to­ko­ne­pöy­tien osas­tol­le, jos­sa pyö­rin vä­hin­tään kol­me vart­tia hi­pe­löi­den työ­ta­so­ja, mit­tail­len kor­keuk­sia, le­veyk­siä ja sy­vyyk­siä sekä koeis­tuen tuo­le­ja, joi­ta en edes ai­ko­nut os­taa.

Lo­pul­ta sain pää­tök­sen teh­tyä ja mars­sin it­se­pal­ve­lu­va­ras­tol­le ko­kei­le­maan, mi­ten pai­na­vas­sa pa­ke­tis­sa myy­dään työ­ti­la Mi­kael. Pa­ket­te­ja oli­kin kak­si, jois­ta pie­nem­pää­kään en oli­si yk­sin kau­as kan­ta­nut, jo­ten soi­tin REDACTEDlle, joka lu­pa­si aut­taa jah­ka eh­ti­si ko­tiin. Pa­la­sin vie­lä het­kek­si ylä­ker­taan ihas­te­le­maan tu­le­vaa omai­suut­ta­ni, jota sii­nä vai­hees­sa oli va­ras­tos­sa kol­me kap­pa­let­ta, ja läh­din sit­ten hil­jal­leen hip­si­mään koh­ti REDACTEDntie­tä.

Kun saa­vuim­me REDACTEDn kans­sa va­ras­toon noin tun­tia myö­hem­min, to­maat­ti­keit­toa ja Hii­den­maan te­ra­lei­pää kyl­läi­sem­pi­nä, työ­ti­lo­ja oli jäl­jel­lä ta­san yksi, ja sen­kin toi­nen pa­ket­ti näyt­ti ava­tul­ta. Täs­tä enem­piä huo­li­mat­ta las­ta­sim­me laa­ti­kot au­toon ja toim­me ne käm­päl­le­ni, jos­sa to­te­sin, että ava­tul­ta näyt­tä­nyt pa­ket­ti oli tai­det­tu ava­ta tru­kil­la. Tuo suu­rin lom­mo jäi on­nek­si nä­ky­mät­tö­miin lat­ti­aa vas­ten, mut­ta pari pie­nem­pää jäi har­mit­ta­vas­ti esil­le.

Koot­tu­na ko­ko­nai­suus näyt­tää kui­ten­kin kau­niil­ta, ja uusi jär­jes­tys on, ku­ten vi­sioin, en­tis­tä mo­nin ver­roin toi­mi­vam­pi. Kir­joi­tus­pöy­dän siir­sin sil­le so­pi­vaan sy­ven­nyk­seen huo­neen toi­ses­sa pääs­sä, ja ku­van kai­ut­ti­met sain vii­mein­kin si­joi­tel­tua kun­non sur­round-sys­tee­mik­si. Van­han kul­ma­pöy­dän li­säk­si tar­peet­to­mak­si näyt­tää jää­vän vii­me syk­sy­nä Ikeas­ta os­ta­ma­ni tu­los­tin­ta­so.

Ilotulitusta

Muu­ta­ma muu­kin oli kek­si­nyt läh­teä tors­tai-il­ta­na Kai­vo­puis­toon kat­so­maan ilo­tu­lit­ta­mi­sen SM-ki­so­ja. Ra­ti­kat ja ran­nat oli­vat pa­kis­sa tei­ne­jä, joi­den ör­dää­mi­nen ja me­te­löin­ti peit­ti juon­non kuu­lu­mat­to­miin, mut­ta syn­nyt­ti myös miel­lyt­tä­vän tie­toi­suu­den omas­ta kyp­säs­tä iäs­tä ja ar­vok­kuu­des­ta, he­he­he. Tu­lin pai­kal­le puo­li tun­tia myö­häs­sä ja mis­sa­sin kuu­lem­ma par­haat pa­lat, mut­ta jo­ten­kin ilo­tu­lit­te­lu tun­tui ja näyt­ti lai­meal­ta sa­tei­ses­sa hä­mä­räs­sä, kun sitä on tot­tu­nut kat­se­le­maan pak­ka­ses­sa ja kaa­mok­ses­sa.