Luonnon välttämättömyys

Poh­jois­mai­den kan­sain, suo­ma­lais­ten, lap­pa­lais­ten ja ruot­sa­lais­ten mai­ni­taan ol­leen suu­rim­pia juo­pot­te­li­joi­ta; sen jäl­keen il­moi­te­taan seu­raa­van tans­ka­lais­ten, puo­la­lais­ten, englan­ti­lais­ten ja sak­sa­lais­ten; kaik­kein rait­tiim­mik­si kii­te­tään rans­ka­lai­sia, ita­lia­lai­sia, kreik­ka­lai­sia ja es­pa­nia­lai­sia. Suu­ri va­lis­tus­fi­lo­soo­fi Mon­tesqui­eu väit­ti al­ko­ho­lin käy­tön li­sään­ty­vän maan­tie­teel­lis­ten le­vey­sas­tei­den mu­kaan, min­kä hän kat­soi joh­tu­van luon­non vält­tä­mät­tö­myy­des­tä; men­täes­sä poh­jois­ta koh­ti kas­vaa il­ma­na­lan kyl­myys ja kos­teus, ja sen hän otak­sui vaa­ti­van naut­ti­maan al­ko­ho­lia sitä enem­män, mitä enem­män päi­vän­ta­saa­jal­ta loitotaan. 

Vil­jo Hy­tö­nen: Yh­teis­kun­nal­li­nen rait­tius­lu­ku­kir­ja (1922). Wer­ner Sö­der­ström Osa­keyh­tiön raittiuskirjallisuusosasto.

6. 8. 2017

Tä­nään vuo­ti nok­ka ja ku­tit­ti sil­miä niin ku oli­sin sit­te­ki vä­hän al­ler­gi­nen tuol­le kar­va­kor­val­le. Mei­naan jät­tää sen nyt yök­si ulos — vii­me yös­tä­hän se oli­ki jo al­ku­puo­len — ja kat­toa hel­pot­taa­ko. Uno­hin kyl­lä ot­taa lo­ra­ta­dii­nin aa­mul­la, mut­ta ei kas­vi­pö­li­nän luu­lis enää eikä näin kyl­mäl­lä saa­van täm­mös­tä tur­so­tus­ta ai­kaan. Ke­rä­sin tä­nään puo­li lit­raa hil­lo­ja ja pi­han kan­gas­rous­kut, jot­ka ryöp­pä­sin ja pais­toin mu­hen­nok­sek­si. Hil­lat­ki söin kaik­ki, ju­kur­tin ja päh­ki­nöien kans tie­ten­ki, ja hy­vät olit. Huo­me­na taas töi­tä, plääh. Pik­kusen vä­hem­män kyl­lä­ki tym­pä­see ku vois REDACTED. Mi­tään ai­vo­ton­ta hom­maa ei muis­taak­se­ni ole mil­lä alot­taa ii­sis­ti, jo­ten pi­tä­nee tart­tua sii­hen vi­deot­räk­käy­son­gel­maan jota olen pit­kään väl­tel­ly. Ja he­rä­tä ai­ka­sin ku olen nyt jo pe­tis­sä ja ai­van sip­pi. Ai niin, häm­mäs­tyt­tä­vän kau­nis nai­nen kävi tä­nään ihas­tu­mas­sa kou­luun mie­hen­sä ja sis­kon­sa kans. Koi­ra­ki niil­lä oli, ne­li­kui­nen iso rui­pe­lo jos­ta Ri­tuk­ka sai tel­min­tä­ka­ve­rin tuokioksi.

5. 8. 2017

Ei­vät tart­tu­neet, yk­sik­se­ni aje­lin Rin­teen­kul­mal­le ja puo­le­nyön jäl­keen ta­ka­sin. On­nek­si yk­kö­sel­tä tuli pom­pöö­siä, simp­pe­liä klas­sis­ta koko mat­kan. Men­nes­sä kä­vin kol­men sil­män hem­pu­kas­sa tan­kil­la, va­hin­gos­sa pal­ve­lu­tank­kauk­ses­sa mikä osot­tau­tu hy­väk­si va­hin­gok­si ku öl­jyt oli fi­ni­to ja kusi­nes­te­ki vä­his­sä. Polt­ta­reis­sa oli yl­lät­tä­vän lys­tiä sel­vin päin, huo­ma­sin pär­jää­vä­ni so­si­aa­li­ses­ti mel­kein yhtä hy­vin ku mais­tis­sa. Tai ehkä pär­jä­sin pa­rem­min­ki, mut­ta it­sear­vio on ja oli valp­paam­pi ja kriittisempi.

4. 8. 2017

Kä­vim­mä tä­nään Ri­tan kans hil­las­sa. Puo­li lit­raa kyp­siä poi­min, ai­na­ki pari lit­raa raa­ko­ja jä­tin. Poro juok­si en­sin sääs­kiä pa­koon Kuusi­vaa­ran­tie­tä alas, sit­te Ri­taa pa­koon sa­maa tie­tä ylös. Juok­su­na­ru vi­ri­tet­tiin REDACTEDn kans lii­te­rin nur­kal­ta rai­an ok­saan, ja kop­pia­ki se oli al­ka­nu te­ke­mään, vaik­ka si­säl­le­hän minä sen taas otin nuk­ku­maan, tu­hi­na kuu­luu tuol­ta sän­gyn pääs­tä lat­tial­ta. Ei vie­lä­kään ha­vain­to­ja al­ler­gia­oi­reis­ta, ihan mah­ta­vaa! Huo­me­na aje­len päi­väk­si ja il­lak­si REDACTEDn polt­ta­rei­hin Ro­va­nie­mel­le. Kau­pun­ki­so­ta te­kis mel­kein mie­li jät­tää vä­liin ja liit­tyä seu­raan vas­ta sen jäl­keen, si­vis­ty­nees­ti. Tar­jo­sin kol­mel­le rep­pu­reis­su­nai­sel­le kyy­tiä Face­boo­kis­sa, saa­pa nähä tart­tu­vat­ko matkaan.

3. 8. 2017

Min­kään sor­tin fyy­si­siä oi­rei­ta ei ole Ri­tan kans olei­lus­ta seu­ran­nu, mut­ta pää­ko­pas­sa aal­toi­lee ahis­tus toi­sen le­vot­to­muu­es­ta ja ina­huk­sis­ta, joi­ta en osaa tul­ki­ta. Ja vä­hän sii­tä­ki, että se on toi­sen koi­ra ja jos vaik­ka pääs­tän sen aian ali kar­kuun yöl­lä tai syö­tän jo­ta­ki so­pi­ma­ton­ta tai lii­an vä­hän tai en lei­ki sen kans tar­peek­si tai ul­koi­lu­ta. En­sin ajat­te­lin että otan sen si­säl­le yök­si mut­ta sit­te että jä­tän ulos, ja jä­tin­ki jo mut­ta pa­la­sin ha­ke­maan ku kävi sää­lit­tä­mään sen yk­si­näi­syys ku näin sen ke­räl­lä kyl­män ki­vi­por­taan kul­mal­la. Het­ken se tuos­sa pyö­ris­ke­li ja vin­gah­te­li mi­tä­lie en­nen ku rau­hot­tu maa­te sän­gyn­pää­tyyn laat­tial­le. REDACTED.

2. 8. 2017

Käy­tiin tä­nään REDACTEDn kans REDACTEDn ty­kö­nä. REDACTEDlla oli mat­kas­sa sa­ne­lu­ko­ne ja mul­la tu­li­te­rä Zoo­min ää­ni­tin. Olin etu­kä­teen ar­vel­lu että tois­ta tun­tia sie­lä var­maan me­nee, mut­ta me­ni­ki mel­kein viis. REDACTED on 87 ja kä­sit­tääk­se­ni ky­län van­hin ym­pä­ri­vuo­ti­nen asu­kas. Sii­nä on aa­vis­tus REDACTEDä ja ri­paus as­per­ge­ria, ja sil­lä on val­ta­va mää­rä muis­ti­tie­toa Su­van­non van­hois­ta asiois­ta ja ih­mi­sis­tä, ana­lyyt­ti­syyt­tä ja int­ros­pek­tio­ky­kyä, lem­peät sil­mät ja ava­ra sy­dän. Käy­tin Zoo­mia ekaa ker­taa, enkä nyt il­lal­la us­kal­ta­nu koe­kuun­nel­la on­nis­tu­ko nau­ho­tus, kos­ka jos ei niin vi­tut­tais ku viit­tä mies­tä. Kä­vin sen si­jaan lii­te­ris­sä tol­jot­ta­mas­sa ja siir­te­le­mäs­sä lau­to­ja ja ri­mo­ja, jois­ta olin aja­tel­lu nik­ka­roia Ri­tal­le ka­tok­sen. Tun­tuu vain et­tei taia tai­ot riit­tää. Rita on nel­jä­vuo­tias la­pin- ja po­ro­koi­ra ja tu­los­sa huo­me­na tän­ne kou­lul­le vii­kok­si hoi­toon. Al­ler­gia­tes­tiä var­ten voi kyl­lä olla pa­rem­pi an­taa­ki sen olla yöt ja sa­teet si­säl­lä. Siis sen sel­vit­tä­mi­sek­si, olen­ko al­ler­gi­nen la­pin­koi­ril­le tai po­ro­koi­ril­le, jon­ka­lai­nen REDACTEDn kans ha­lut­tais joku kau­nis päi­vä omis­taa. (Vaik­ka on­han al­ler­gi­soi­vuu­es­sa kuu­lem­ma koi­rayk­si­lö­koh­ta­sia­ki eroja.)