Kosin terminaali

Vä­syt­tää. Yri­tin sin­nik­kääs­ti os­taa tu­liai­sia ja lo­pul­ta sain ne. Ret­si­naa REDACTEDlle, Ma­ke­do­ni­ko­sia ehkä REDACTEDlle, bal­sa­mi­vii­nie­tik­kaa REDACTEDlle ja hu­na­jaa, pait­si jos vien sen ko­tiin. Ai niin, uno­hin ko’in. Myy­jän ho­rot ei tun­nis­ta­nu mi­nun boar­ding-päs­siä ja lau­kon ta­ka­sin check-in-alu­eel­le, in­fo­pis­te oli kii­ni eikä Fin­nai­rin toi­mis­tos­sa ollu ke­tään, Olym­pic Airway­sin toi­mis­tos­ta nai­nen sano että joo että kyl­lä näil­lä ko­nee­seen pää­see — niin ku ne sitä ne äm­mät että ”you need to have so­met­hing else to get on the pla­ne” ja minä pö­si­lö us­koin kau­pan pim­po­ja. No sit­te me­nin uu­es­taan ja sa­noin että näin ja näin ja sai­han minä an­taa niil­le ra­ha­ni. Tuu­li näyt­täs yl­ty­neen, vi­tul­li­sen uk­kos­myrs­kyn tie­ten­ki ke­hit­te­lee, sa­la­ma is­kee ja kuol­laan kaik­ki. On­pa­han vii­liäm­pi me­res­sä, tää­lä mi­kään il­mas­toin­ti pe­laa. Suo­ma­lai­set on tym­peän nä­kö­siä. REDACTEDlta tuli vies­ti, piti vas­ta­ta että tää­lä olen elos­sa. Jo ehin ar­vel­la että REDACTED siel­tä so­vit­te­lee. Vi­tun rus­ket­tu­nei­ta, vi­tun val­ko­ham­pai­sia suo­men­ruot­sa­lai­sia pari tuo­la ka­ka­roi­neen, luon­tai­nen vas­ten­mie­li­syy­te­ni he­rä­si vä­lit­tö­mäs­ti. 21.45 lu­kee läh­tö­lis­tas­sa, mut­ta kone on kuu­lem­ma läh­te­nyt puo­li tun­tia myö­häs­sä Hel­sin­gis­tä. En taia ke­ha­ta men­nä Hyö­kil­le lau­la­maan. Saa nähä mitä sie­lä pos­ti­laa­ti­kos­sa taas oot­taa. Ja minä pöl­jä tu­liai­sia vien, ei saa­ta­na.


Ja niin ne läh­ti hyrs­kyt­tä­mään. Enää 2620 ki­lo­met­riä. Len­tä­mi­nen on an­ne­lis­ta. Var­sin­kin nousu­kii­to ja en­sim­mäi­nen kaar­ros il­mas­sa. Ne tu­lee koh­ta. Touch­dow­nin jäl­keen huo­ah­dan. Luin Met­ron. Olis­pa ris­tik­ko. Jo­ta­ki mat­kai­luson­ta­leh­tiä vain. Koko ri­vi­ni on tyh­jä, vaik­ka muu­ten kone on mel­kein täy­si. Yhyy, ca­bin crew rea­dy for ta­keoff, yhyy. On het­kiä jol­loin ru­koi­len, vaik­ken us­ko­kaan ju­ma­liin. Muis­tan kuin­ka sil­loin, kun len­net­tiin Pra­haan REDACTEDn kans, vie­res­sä­ni oli ih­mi­nen jon­ka ha­lusin­kin sii­nä ole­van jos kuo­li­sin. Nyt ri­vi­ni on tyh­jä. Enkä ole niin on­nel­li­nen, että jou­tai­sin kuol­la.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *